Kymppitanssin Suomen mestaruuskilpailut jatkuivat sunnuntaina, jolloin vuorossa oli nuoriso- ja Champion-luokkien kilpailut sekä juniori joukkuekilpailu. Tunnelma kilpailupaikalla oli tänäänkin ensiluokkainen, ja tanssijat kehuivat myös kilpailualueen valaistusta sekä paikalla ollutta yleisöä.
Champion-luokan voiton vei tuore maailmanmestaripari Jaak Vainomaa – Taina Savikurki (Blue&White, Helsinki). Vasta kaksi viikkoa sitten suomalaista tanssihistoriaa tehnyt pari kertoi olleensa MM-kilpailujen jälkeen melkoisessa pyörityksessä.
– Elämä on ollut hyvin kiireistä, on ollut ystävien järjestämiä mitalikahveja ja olemme ehtineet jo opettaakin. Vähän olemme ehtineet sairastellakin välissä kun niin paljon on tapahtunut, pari kertoi kilpailun jälkeen.
Maailmanmestarit otettiin lämmöllä vastaan SM-kilpailuissa ja yleisön kannustus oli voimakasta. Vainomaa ja Savikurki tekivät tänäänkin historiaa: heistä tuli ensimmäinen pari joka on saavuttanut 14 peräkkäistä SM-kultaa.
– Tuntui että MM-kisasta ja –voitosta oli vielä fiilistä tähänkin kilpailuun. Nyt pidämme vähän lomaa ja keskustelemme siitä miten tanssia jatkamme ja mitä mahdollisuuksia meillä on sen suhteen, Vainomaa ja Savikurki kertoivat.
Lähde: Tanssiurheiluliiton tiedote

































