Raision Loimun valmennusportaassa on ensi kaudella sekä monivuotista pysyvyyttä että uusia tuulia. Päävalmentajaksi nousee viime kaudella roolinsa pelaajasta apuvalmentajaksi loukkaantumisen vuoksi vaihtanut Henri Tuomi. Hänen lisäkseen pysyvyyttä tuo neljättä vuotta fysiikkavalmentajana jatkava Tuomas Sallinen ja toisen kautensa Loimussa aloittava tilastomies Petri Virtanen.
Apuvalmentajakseen Tuomi saa pelaamisen valmentamiseen vaihtavan Jani Puputin. Loimu neuvotteli myös viime kaudella päävalmentajana toimineen Vesa Kujanpään kanssa, mutta lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa Kujanpää ei jatka Loimun valmentajana siviilityönsä ohella.
Tuomi aloitti viime kauden pelaaja-valmentajana, mutta selkävaivojen ja -leikkauksen vuoksi pelaaminen jäi jo ennenkuin kausi ehti käynnistyäkään. Sen jälkeen hän osallistui joukkueen toimintaan avustavana valmentajana selän ehdoilla. Tuomi toimi viime kaudella yhdessä ottelussa Loimun päävalmentajana Kujanpään oltua sairaana. Tuossa ottelussa Loimu kukisti Korson Vedon kotikentällään lukemin 3-0.
-Tuomen silmistä näkyi kirkkaan oranssi liekki valmentamista kohtaan heti ensimmäisestä yhteydenotosta alkaen. Kunnianhimosta kertoo vahvasti myös se, että hänen valmennusuran tavoitteet on asetettu Suomen rajojen ulkopuolelle. Hänellä on myös intohimoa ja aikaa panostaa lentopallon kehittämiseen laajemmaltikin Loimussa ja Turun talousalueella esimerkiksi Urheiluakatemian kautta, kommentoi Loimun puheenjohtaja Jukka Rajakangas.
Maajoukkueessakin keskitorjujana esiintyneellä Tuomella oli viime kaudella iso rooli etenkin Loimun erityisen hyvin toimineen torjuntataktiikan luomisessa. Hän vastasi sairaslomia lukuun ottamatta myös Loimun, Aurajoen urheilulukion ja Turun Seudun Urheiluakatemian aamuharjoitusten vetämisestä.
Loimussa lentopallo-oppinsa saanut Tuomi on pelannut ja kerännyt osaamista ja vaikutteita kotimaan kenttien lisäksi Yhdysvalloissa, Saksassa ja Latviassa. Rovaniemellä pelatessaan hän suoritti pelaamisen ohella valmentajan ammattitutkinnon (VAT) Lapin Urheiluopistolla.
-Lähden peliuran jälkeen isolla innolla uuteen haasteeseen. Odotan kovasti tositoimiin pääsemistä pitkän sairasloman jälkeen. Tärkeä osa tässä päätöksessä oli viime kauden pelaajien kanssa käydyt keskustelut, joista tuli positiivista palautetta ja uskoa omiin kykyihin. Ensisijainen tavoite on kehittää joukkuetta, yksilöitä ja itseä pitkäjänteisesti, mutta myös menestyä heti ensi kaudella, kertoo Tuomi.
Aisaparikseen Tuomi saa viime kaudella ykkössarjaa Liedon Parmassa pelanneen Jani Puputin, joka ripustaa pelitossut naulaan pitkän pelaajauran päätteeksi. Puputti ehti uransa aikana pelata kahdeksan kautta pääsarjassa, joista puolet Loimussa, joten Raisio ja Kerttula ovat tuttuja Puputille ja hän myös tuttu raisiolaisyleisölle. Valmennuskuvioihin fysioalalla yrittäjänä ja fysioterapeuttina toimiva Puputti lähtee suurella innolla.
-Kun tarjottiin mahdollisuutta päästä mukaan huippujoukkueen valmennustiimiin, niin ajatus siirtymisestä pelaajasta penkin puolelle kävi suhteellisen helposti. Aluksi voi olla haastavaa ajatella peliä ja treenaamista pelaajan sijaan valmentajan näkökulmasta, mutta eikohän siihen vähitellen totu. Totta kai paljon joutuu opettelemaan ja tekemään työtä ennen kuin voi kutsua itseään valmentajaksi. Omasta pelaajaurasta on varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa ja toivonkin pystyväni antamaan passareille pelaamiseen uusia ideoita ja vinkkejä, pohtii Puputti uutta rooliaan.
-Voin lähteä luottavaisin mielin Tuomen pariksi valmennustiimiin. Hän tekee valmennustyötä todella ammattimaisesti ja tulee päävalmentajana laatimaan suurimmat taktiikat sekä harjoitteet. Minä pyrin tarpeen mukaan antamaan ideoita niihin. Etenkin hyökkäys- ja passaripelaamisessa minulla on enemmän annettavaa. Ja kaksi silmäparia näkee pelissä ja treeneissä aina enemmän, jatkaa Puputti.
Loimun fysiikkavalmentajana jatkaa jo neljättä kautta Tuomas Sallinen, joka jatkaa Loimun töiden ohella maajoukkueessa vastaavissa tehtävissä. Alkavaksi kaudeksi Sallisen hoidettavaksi tulee myös LP Viestin joukkue, joten aikaa on jaettava useamman seuran kesken. Loimun kanssa ensi kauden kuvio on tehty selväksi.
-Sallinen tulee osallistumaan joukkueen toimintaan vähän vähemmän kuin viime kaudella. Tärkeintä on säännöllinen testaaminen ja ohjelmien tekeminen sekä loukkaantuneiden pelaajien kuntouttaminen. Valvontatehtäviä jätetään enemmän minulle ja Janille, valottaa Tuomi.
Loimun tilastomiehenä jatkaa toista kautta Petri Virtanen, joka on ennen Loimua vastannut Piivolleyn ja Korson Vedon tilastoinnista. Virtanen on yksi loimulaisista maajoukkue-edustajista, sillä hän vastaa nuorten maajoukkueiden tilastoinnista mm. EM- ja MM-karsintaturnauksissa.

































