Suomen joukkue voitti viikonloppuna kaksi mestaruutta ja yhteensä seitsemän mitalia moniotteluiden nuorten Pohjolan mestaruuskilpailuissa Nikkilän urheilukentällä Sipoossa. Maiden välisen mitalitilaston voitti niukasti Ruotsi. Sekä Suomi, Ruotsi että Norja voittivat kaksi mestaruutta. Mitalien määräkin oli Suomella ja Ruotsilla sama. Hopeamitalien määrä oli kuitenkin Ruotsilla yhden Suomea korkeampi. Vuosi sitten Ruotsi vielä voitti viisi mestaruutta kuudesta, mutta Suomen joukkue ylitti itsensä tämän vuoden kotikisoissa. 20:stä suomalaisesta peräti 14 otteli uuden henkilökohtaisen ennätyksensä.

Aleksi Tuononen nousi haastajasta mestariksi

Ähtärin Urheilijoiden melko pienikokoinen, mutta voimakas ja teknisesti taitava Aleksi Tuononen nousi toisena päivänä haastajasta mestariksi. Tuononen mm. työnsi kuulaa ennätyksensä, 15,57 ja voitti päätöslajin 1000 metrin juoksun.

Ari Koiviston valmentama Tuononen paransi ennätystään lähes 200 pisteellä ja rikkoi 7000 pisteen laaturajan. Tuonosen voittopisteet olivat 7062. Hän tähtää 17-vuotiaiden MM-kilpailuihin sekä moniottelijana että aitajuoksijana.

Juuso Hassi Oriveden Ponnistuksesta otteli hopeamitalin 19-vuotiaiden kymmenottelussa ja rikkoi samalla tämän ikäluokan EM-kilpailuiden tulosrajan pistein 7154. Norjalainen Martin Roe otteli erinomaisesti 7386 pistettä.

22-vuotiaiden kymmenottelussa järjestävän seuran Sibbo Vargarnan Otto Ylöstalo palkittiin hopeamitalilla ja Helsingin Kisa-Veikkojen Samuli Bryggare pronssimitalilla. Ylöstalon ennätyspisteiksi kirjattiin 7074 ja Bryggaren 6977.

Ruotsalainen Petter Olsson voitti 22-vuotiaiden mestaruuden ylivoimaisesti kilpailujen korkeimmin yhteispistein 7641.

Suvi Liimatainen voitti 22-vuotiaiden naisten mestaruuden

Isänsä Matti Liimataisen valmentama Suvi Liimatainen Tampereen Pyrinnöstä paransi ennätystään 368 pistettä 5189:ään ja voitti 22-vuotiaiden naisten mestaruuden. Pituushypyn ennätystään hän paransi 30 senttiä tulokseen 605.

Tämän ikäluokan pronssimitalilla palkittiin Helsingin IFK:n aitajuoksija Matilda Bogdanoff, joka täytti varaedustajan tehtävänsä esimerkillisesti. Bogdanoff otteli ensi kerran naisten välinein ja tulos oli heti yli 5000 pisteen.

19-vuotiaiden naisten seitsenottelussa Suomella oli vielä viiden lajin jälkeen kolmoisjohto, mutta norjalainen Frida Thorsås juoksi päätöslajissa 800 metrillä huipputuloksen, 2.10,09 ja nousi Pohjolan mestariksi pistein 5244.

Hopea- ja pronssimitalein palkittiin 225 pistettä ennätystään parantanut Oulun Pyrinnön Henna Palosaari ja Helsingin Kisa-Veikkojen Tiina Säily, joka sipoolaisena kilpaili kotikentällään. Molemmat rikkoivat 19-vuotiaiden EM-rajan.

17-vuotiaiden tyttöjen ikäluokka oli ainut, missä suomalaiset jäivät mitalitta. Paras suomalaisista oli Tampereen Pyrinnön Miia Sillman, joka paransi ennätystään peräti 421 pistettä ja sijoittui viidenneksi.Sunnuntaina saatiin kilpailla sateettomassa ja lauantaita hieman lämpimämmässä säässä. Sibbo Vargarna onnistui kilpailuidenjärjestäjänä hyvin.

LUE MYÖS: Vankilasta vapautunut ex-kiekkoilija avautui uudesta elämästään – toimii nyt Kittilässä kiinteistönhoitajana (UrheiluAreena.fi)