Slovenian mäkijoukkueen kantaviin voimiin kuuluva Robert Kranjec loukkasi itseään viime perjantaina harjoitusleirillä Innsbruckissa. Kranjecilta murtui kaatumisessa sattuneessa rytäkässä kyynärpää, jota korjattiin leikkauksessa.
34-vuotias Kranjec on jo päässyt sairaalasta ja palannut voimaharjoittelun pariin. Hän uskootoipuvansa hyppykuntoon maailmancupin avaukseen. Kausi käynnistyy Itävallan Klingenthalissa 22.11.
– Minulle kuuluu hyvää. Aloitan kauteni varmuudella Klingenthalissa. Toivon, että pääsen palaamaanmäkeen mahdollisimman pian. Ehkä olen mukana jo ensi viikolla, kun joukkue harjoittelee Oberstdorfissa,Kranjec kertoi sport1.de -sivustolla.
Kranjecia pidetään suurten mäkien erikoismiehenä. Hän voitti lentomäen maailmancupin 2010 ja 2012.Vuonna 2012 hän nappasi myös lentomäen MM-kisoista henkilökohtaisen kultamitalin ja joukkuepronssia.Hänellä on lisäksi MM-pronssia sekä olympiapronssia joukkuemäestä.






























