Koripalloilija Lauri Markkanen on jälleen kerran sairastuvan puolella. NBA-seura Chicago Bullsin suomalaistähti loukkaantui viime perjantaina.

– Oli turhauttavaa, kun se tapahtui, koska tuntui, että olin löytämässä rytmini. Minulla oli hyvä tunne, joten se oli pettymys. Mitään hyvää ei tule kuitenkaan siitä, että painaa päänsä alas ja on surullinen. Se on osa lajia ja jokainen joutuu kohtaamaan sen, Markkanen kertoi Bullsin verkkosivuilla.

Markkanen on tehnyt tällä kaudella keskimäärin 19,1 pistettä ottelua kohden. Se olisi hänen NBA-uransa paras lukema. Myös heittoprosentit ovat Markkasen uran parhaat: kaikki pelitilanneheitot 51,4 ja kolmoset 39,6.

– Olen pettynyt itseni puolesta, koska haluan olla parketilla joukkuekavereideni kanssa. Uskon, että pystyn auttamaan joukkuetta voittamaan, Markkanen manaili.

Markkanen pelaa neljättä vuottaan NBA:ssa. Hän ei ole pystynyt vielä kertaakaan pelaamaan täyttä kautta.

– Minulle sanottiin, että tämä kestää 2-4 viikkoa. Tietenkin toivomme, että pystyn palamaan nopeammin. En huolehdi siitä (loukkantumiselle alttiin pelaajan maineesta). Ihmiset tietenkin puhuvat siitä. Ei niitä (loukkaantumisia) voi kontrolloida. Se kuuluu valitettavasti lajiin, Markkanen sanoi.

Markkanen on nyt ollut olkapäävamman takia sivussa kolmesta viimeisestä ottelusta. Chicago on voittanut niistä kaksi. Bulls majailee Itäisessä konferenssissa sijalla 10 ja on aivan playoff-paikan tuntumassa.

– Yritän katsoa positiivista puolta. Olkapään kanssa olisi voinut käydä pahemminkin. Matkalla on kuoppia. Mutta oloni on nyt parempi kuin silloin kun se tapahtui. Joten se on hyvä asia, Markkanen katsoi optimistisesti tulevaan.

https://twitter.com/chicagobulls/status/1358819051154374659

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)