New York Knicks venytti kotivoittoputkeaan koripalloliiga NBA:ssa tiistaina. Portland Trail Blazers joutui taipumaan Madison Square Gardenissa koriluvuin 103-107.

Parketin ahneimpana hääri New Yorkin Kristaps Porzingis. Latvialaislaituri heitti 31 pistettä ja nappasi yhdeksän levypalloa.

Portland johti vajaa neljä minuuttia ennen loppua 101-98. Derrick Rosen kaksi kakkosta ja liettualaislaituri Mindaugas Kuzminskasin kolmonen veivät kuitenkin New Yorkin edelle eikä Trail Blazers päässyt enää rinnalle.

Kesähankinta Rose teki 18 pistettä, joista kuusi New Yorkin loppuvedon aikana. Supertähti Carmelo Anthonylla ei ollut paras heittopäivänsä, mutta hän sai kasaan 17 pistettä. Brandon Jennings jakoi 11 koriin johtanutta syöttöä.

Knicks hankki Rosen kesällä Chicago Bullsista. Hänet valittiin NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi kaudella 2010-11, mutta sen jälkeen loukkaantumiset ovat vieneet iskukykyä.

– Olen tottunut siihen, että minulla on pallo käsissäni (loppuhetkillä). Olen pelannut tällä tavalla koko ikäni. Minulla on tilaisuus vakiinnuttaa asemani uudestaan, Rose sanoi New York Post -lehdelle.

Portlandin ykköstähti Damian Lillard heitti 22 pistettä. C.J. McCollum pussitti 16 pistettä. Ed Davis saalisti 14 pistettä ja 10 levypalloa.

Viidennen peräkkäisen kotivoittonsa ottanut New York majailee Itäisessä konferenssissa seitsemännellä sijalla.

Vain kerran viimeisessä viidessä ottelussaan voittanut Portland on lännen puolella kahdeksantena.

NBA, tiistain tulokset (22.11.2016):

New York – Portland107-103
Atlanta – New Orleans94-112
Denver – Chicago110-107
LA Lakers – Oklahoma City111-109

https://twitter.com/nyknicks/status/801272727319347200

LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi)