Tero Seppälä onnistui hienosti ampumahiihdon MM-kisojen päätösmatkalla. Seppälä oli kymmenes miesten yhteislähtökisassa Oberhofissa.
Seppälä ampui kaksi sakkoa. Pystypaikat nollilla hoitanut suomalainen paranteli hienosti asemiaan kisan edetessä.
– Aika rankka kisa oli tänään. Meinasin jo heti ensimmäisellä kierroksella lentää ensimmäisessä mutkassa pihalle. Ajattelin, että joukkueessa ollaan jo kaaduttu tarpeeksi ja sain tilanteen korjattua. Makuulla oli vähän haasteita ja jäin siinä pikkuisen liikaa. Pystypaikat olivat taas mahtavan hyvät ja sillä nousin kymppisakkiin, kommentoi Seppälä Ampumahiihtoliiton tiedotteessa.
– Viimeisellä kierroksella meitä oli kolme samassa porukassa ja tiesin, että yksi jää kymppisakista ulos. Onneksi tein oikean kaistavalinnan loppusuoralla ja pärjäsin. Paras sijoitus täällä, joten täytyy olla tyytyväinen, jatkoi Seppälä.
Kisan voitti Ruotsin Sebastian Samuelsson. Martin Ponsiluoma sinetöi Ruotsin kaksoisvoiton. Kolmanneksi taisteli Norjan Johannes Thingnes Bö, joka voitti kisoissa lopulta viisi kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin.
Lue myös:IS: Lukko on kiinnittänyt Pohjois-Amerikassa suurissa otsikoissa olleen hyökkääjän

































