Anastasia Kulikova, 18, ja Oona Orpana, 18, ovat aloittaneet vuotensa erinomaisesti ITF World Tennis Tourin kilpailuissa. Kulikova on edennyt kaksinpelin loppuotteluun Saksassa ja Orpana kaksinpelin välieriin Egyptissä.

Kolmanneksi sijoitettu Kulikova (WTA-535) on edennyt kaksinpelin loppuotteluun häviämättä erääkään pelaamissaan neljässä ottelussa. Välierässä kaatui seitsemänneksi sijoitettu Daniela Vismane (WTA-640) 6-3, 6-3. Lauantaisessa loppuottelussa asettuu vastaan turnauksen ykköseksi sijoitettu, niin ikään ilman erätappioita esiintynyt, romanialainen Laura-Ioana Andrei (WTA-416).

– Ottelut ovat sujuneet hyvin. Tavoitteena on ollut pysyä rauhallisena otteluissa, eikä antaa periksi – näissä olen onnistunut tällä viikolla. Olen pelannut myös varmasti ilman helppoja virheitä, kommentoi Kulikova.

Kahdeksanneksi sijoitettu Orpana (ITF-107, ei WTA-rankingia) on myös välttänyt erätappiot pelaamissaan otteluissa. Välieräpaikka irtosi perjantaina voitolla kolmanneksi sijoitetusta Melanie Klaffnerista (WTA-596) 6-3, 6-2. Finaalipaikkaa Orpana tavoittelee toiseksi sijoitettua sveitsiläistä Simona Waltertia (WTA-583) vastaan lauantaina. Orpana ylsi myös nelinpelissä välieriin yhdessä tsekkiläisen Anastasia Detiucin kanssa.

– Kiva taas pelata otteluita ja huomata pelin kulkevan – eli olemme treenanneet oikeita asioita pre-seasonilla. Tuntuu, että olen pystynyt parantamaan jokaisessa matsissa aina vähän, kertoi Orpana.

Orpanan valmentajaksi vaihtui joulun alla tsekkiläinen Zdenek Kubik ja suomalaislupaus on käynyt paljon treenaamassa Prahassa.

Kuva: Suomen Tennisliitto

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)