Yhdysvaltalainen Nate Buss nähdään Salohallin treeneissä jo tiistaina – mikäli lentoaikataulut ovat kohdallaan. Pelilupaa Northern Iowa- yliopiston kasvatille odotellaan keskiviikoksi, jolloin Vilpas kohtaa Salohallissa Tampereen Pyrinnön.
Nelospaikalla viihtyvä 24-vuotias Buss pelasi viime kauden Saksan ProA:ssa, Chemnitz Ninersin riveissä. Kauteen mahtui 30 ottelua, vastuuta tuli liki 30 minuuttia per peli ja tehoja syntyi 14.2 pisteen, 6.6 levypallon ja 1.3 syötön edestä.
Alkusyksyllä Buss lensi Kyprokselle, mutta Keravnos päätyi lopulta viitospaikan mieheen.
– Buss on stretch nelonen, joka erinomaisen kolmen pisteen heiton ohella pystyy laittamaan palloa maahan ja viimeistelemään ajoista. Hänen pelinsä palloscreeneissä on pääasiallisesti ”pick and pop”, mutta pystyy pienempiä puolustajia vastaan rullaamaan ja postaamaan. Puolustuspäässä hän pystyy liikkuvuutensa ansiosta pakittamaan useita pelipaikkoja. Muutoksen myötä olemme hieman pienempiä, mutta toivottavasti entistä nopeampia ja agrressivisempia, arvioi Vilppaanpäävalmentaja Joonas Iisalo.

































