Korisliigaan viime kauden päätteeksi palannut Bisons Loimaa on vahvistanut rivejään 22-vuotiaalla Joona Airenteella. Bisons ja Airenne ovat solmineet 1+1-vuotisen sopimuksen.

Ura Basketin kasvatti Airenne on pelannut kaikki juniorivuotensa sekä tähänastisen aikuisuransa kasvattajaseurassaan Kaarinassa. Airenne on ollut mukana nostamassa Ura Basketin edustusjoukkuetta aina 1-divisioona B:stä Korisliigaan asti sekä ollut viimeiset kolme kautta Uran pelaavassa kokoonpanossa Korisliigassa.

Viime kaudella uransa parhaan kauden pelannut Airenne pelasi keskimäärin 13 minuuttia ja latoi pisteitä keskimäärin neljä ottelua kohden. Levypalloja mukaan tarttui keskimäärin kaksi kappaletta ottelua kohden.
– Kaipasimme isoon päähän vielä suomalaisvahvistusta ja Joona sopii kriteereihin loistavasti. Hän on iso, mutta liikkuva ja monipuolinen pelaaja. Keskustelujemme jälkeen huomasimme äkkiä, että Joona on erittäin motivoitunut kehittymään edelleen paremmaksi ja näin ollen neuvotteluja oli helppo jatkaa sopimukseen saakka, Bisonsin joukkueenjohtaja Heikki Perho kertoo seuran sivuilla.

Bisonsilla on tällä hetkellä seitsemän sopimusta. Sopimuksen ovat tehneet Vesa Heinonen, Juho-Matti Henttonen, Eemeli Hollo, Teemu Knihtinen, Thomas Vehmanen, Sami Tahvanainen ja Joona Airenne

LUE MYÖS: Näkökulma: Leijonien tuolileikki jatkuu Tshekin EHT-turnauksessa (LeijonaUutiset.fi)