Naisten 10 km takaa-ajokilpailussa Toblachin maailmancupissa parhaiten suomalaisista sijoittui Kerttu Niskanen, ollen 11:s. Niskanen hiihti lähes koko kilpailun viiden urheilijan ryhmässä ja sijoitukset ryhmän sisällä ratkottiin maalisuoralla. Niskanen jäi niukasti kymmenen parhaimman urheilijan ulkopuolelle. Myös Suomen muut urheilijat hiihtivät itsensä maailmancup-pisteille.

”Tänään oli vaikea päivä ja olen todella pettynyt tulokseen. Eilisen jälkeen mulla oli ajatus paljon parempaan hiihtoon. Tänään joutui antamaan suksella tasoitusta ja se ei näissä kisoissa ole hyvä. Ei oikein jäänyt mitään käteen, mutta lähden nyt pipareita syömään kotiin ja toivon, että joulun jälkeen on taas virtaa”, kommentoi Niskanen.

Laura Mononen oli seuraavaksi parhaiten sijoittunut suomalainen, sijoitus kahdeskymmenes.

”Kisa ei mennyt hyvin. En tiedä, mikä tällä hetkellä on oma olotila, kun tuntuu ettei vaan pääse kovempaa. Täytyy yrittää tehdä järkeviä ratkaisuja tässä joulun aikana ja yrittää saada vähän vauhtia lisää”, kertoi Mononen tunnelmiaan kilpailun jälkeen.

Riitta-Liisa Roponen oli kilpailun 23:s. Viime kauden lähes kokonaan selkäleikkauksen takia väliin jättäneen Roposen tunnelmat olivat kilpailun jälkeen hyvät, sillä vauhti tuntuu riittävän kamppailemaan hyvistä sijoituksista.

”Oli ihan hyvää menoa, olen tyytyväinen suoritukseen. Sukset pelasivat todella hyvin, niin kuin ovat pelanneet koko joulukuun ajan. Kauden aloituksia on ollut helpompiakin, on lähtenyt vähän nihkeästi liikenteeseen. Siihen nähden, että viime kausi jäi käytännössä kokonaan väliin, niin kiitollinen saa olla, että pääsen vielä mukaan tänne ja vauhti riittää kamppailemaan hyvistä sijoituksista. Suunnitellusti hiihdän varmasti kovinta vauhtia tällä kaudella helmikuussa, kun sen aika tulee”, kommentoi Roponen.

Myös Aino-Kaisa Saarinen hiihti maailmancup-pisteille, ollessaan 24:s.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote

LUE MYÖS: Suomalaisjuoksijalla meni kaikki ”totaalisen perseelleen” – Alisa Vainio kommentoi yhdellä sanalla (UrheiluAreena.fi)