Ampumahiihdon maailmancupissa oli tänään Ranskan Le Grand Borndandissa vuorossa naisten yhteislähtö. Kolme sakkokierrosta kiertänyt Kaisa Mäkäräinen sijoittui parhaana suomalaisena 14:nneksi. Mari Laukkanen oli kilpailun 24:s.
– Parhaimpana jäi käteen mukava ja erittäin hieno yleisö ja kannustus. Ihan mielettömän hienot kisat on ollut täällä Ranskassa. Kisa lähti hyvin käyntiin, pääsin ensimmäisestä rivistä lähtemään, joten en kärsinyt jojo-liikkeestä, mitä siellä hännillä pari ensimmäistä rinkiä oli ollut, Mäkäräinen kommentoi Ampumahiihtoliiton tiedotteessa.
Kisa alkoi vakuuttavasti, sillä Mäkäräinen selvitti ensimmäisen makuupaikan ilman ohilaukauksia.
– Toiselta makuupaikalta tuli mystiset kaksi sakkoa. Ei auennut oikeen senkään jälkeen, kun näin mihin ohilaukaukset menivät, että mitä siinä tapahtui. Ensimmäinen pysty ei tuntunut niin hyvälle, mutta onnistuin ampumaan nollat siitä. Oli kuitenkin niin tiukkaa ja porukka ampui niin hyvin, ettei se hirveästi sijoituksia nostanut, Mäkäräinen kertoi.
– En muista koska viimeksi olisi ollut 53 sekunnin erolla kärjestä sijalla 14. Sijoitus ei missään nimessä tyydytä, eikä siitä oikein jää mitään kerrottavaa. Suoritus oli kuitenkin ihan ok, ja ehkä jonakin muuna päivänä se olisi voinut riittää vielä korkeammalle. Koko joulukuu on ollut kohtuun tasaista tekemistä, mutta valitettavasti vain yksi superhyvä suoritus. Tasaista ja tiukkaa on. Toivotaan että tammikuussa alkavat sijoitukset kääntyä minulle edullisiksi, Mäkäräinen päätti.





























