Juho Nenosen Ciclita Olimpico aloittaa välierävaiheen Liga Sudamericanassa Suomen aikaa keskiviikkoyönä. Nenonen lähtee tuleviin otteluihin hyvässä vireessä.
Liga Sudamericana on latinalaisen Amerikan Mestarien liigan, FIBA Americasin, jälkeen maanosan kovin seurajoukkuekilpailu. Olimpico pääsi mukaan kilpailuun voitettuaan viime kaudella Argentiinan sarjassa oman lohkonsa runkosarjan ja eteni alkulohkovaiheesta jatkoon vakuuttavasti puhtaalla pelillä.
Joukkueen kovuudesta kertoo osaltaan sen, että se voitti viime kaudella FIBA Americasin sekä seurajoukkueiden maailmanmestaruuden Intercontinental Cupin.
– Heti ensimmäisessä pelissä on vastassa Liga Americasin ja Intercontinental Cupin voittaja. Siellä on kaiketi puolet Venezuelan maajoukkueesta, joka pelasi kesällä olympialaisissa ja lisäksi pari amerikkalaispelaajaa, joilla on NBA-taustaa. Että sellainen vastustaja heti alkuun. Vähintäänkin mielenkiintoinen iltapuhde tulossa, Nenonen naurahtaa.
Helppoja eivät ole muutkaan vastustajat. Bahia on tällä hetkellä jaetulla toisella sijalla Argentiinan etelälohkossa ja UniCEUB:n Olimpico kohtasi jo alkulohkovaiheessa nousten vahvan toisen puoliajan pelinsä ansiosta voittoon.
– Bahia ei ole itselle kovinkaan tuttu joukkue, mutta he aloittivat kauden seitsemällä peräkkäisellä voitolla. Brasilialaisjoukkue taas oli viime kerralla ihan helppo, Nenonen heittää hieman sarkastiseen sävyyn.
Nenonen uskoo, että Guaros de Laran kohtaaminen heti avausottelussa antaa mahdollisuuden yllätykseen.
– Meillä on kova lataus matsiin ja odotukset ovat kovat. On hyvä päästä kohtaamaan ennakolta kovin joukkue ensimmäiseksi. Matkan jälkeen heillä voi oma peli olla vielä hakemista. Meillä on tosi hyvä jengi ja toivottavasti pääsemme vähän yllättämään.
Ensimmäistä kauttaan Olimpicossa pelaavalla Nenosella oli alkukaudesta hyökkäyspeli vielä hieman haussa, mutta nyt Nenonen myöntää vireen löytyneen ja hän on ollut edellispeleissä joukkueensa parhaita pistemiehiä.
– Itseluottamus on ihmeellinen asia ja onnistumisten kautta peli on tuntunut hyvältä. Olen pelannut samalla tavalla, mutta nyt on löytynyt se miten pelata tämän joukkueen kanssa. Se ottaa aina oman aikansa.

































