
Rikkonaisten viime kausien jälkeen Suomen keihästoivo Oliver Helander suuntaa alkavaan kauteen uusin siivin. Hän siirtyi täksi kaudeksi keihäslegenda Tero Pitkämäen valmennukseen ja ensimmäisiä maistiaisia Helanderin kisakunnosta saadaan keskiviikkona Dessaussa käytävästä kisasta.
Viime kaudella Helander kilpaili yhteensä viisi kertaa, joista vain kahdessa hän ylsi yli 80 metrin tuloksiin. Näistä jälkimmäinen, kauden päättänyt yli 86 metrin leiskaus Kalevan kisoissa, herätti kuitenkin odotuksia nyt alkavaan kauteen.
Kiriavusta Helander ei kauden avauskisassa ole puutetta, sillä samalle heittoviivalle asettuvat 90 metriä paukutelleet Johannes Vetter, Jakub Vadlejch ja Andreas Hoffmann. Vadlejch heitti oman hirmukaarensa vain noin viikko sitten Dohassa.
Lisäksi Dessaun illassa on mukana liuta muitakin nimimiehiä. Ruotsin Kim Ambin ja Saksan Julian Weberin ohella kisaan osallistuu Egyptin Ihab Abdelrahman. Paluuta huipulle tavoitteleva egyptiläinen heitti viime kaudella parhaimmallaan 83,79.
Pitkään myös käsipalloa pelanneen Helanderin uran paras heitto on toistaiseksi yltänyt 88,02 metriin. Sen Helander heitti Pietarsaaressa heinäkuussa 2018.
Lue myös: