Hyvinkäällä 16- ja 17-vuotiaiden SM-kilpailujen viimeinen päivä urheiltiin enimmäkseen aurinkoisessa 22 asteen lämmössä. Tulostaso oli jälleen mainio. Teresa Perttilä, Jere Haapalainen ja Jenna Vakkilainen voittivat kukin kolme Suomen mestaruutta.
Helsingin IFK:n Teresa Perttilän raju mutta antoisa kilpailurääkki päättyi sunnuntaina iltapäivällä, kun hän voitti 16-vuotisten tyttöjen 200 metriä. Eikä hän päättänyt massiivista urakkaansa vain kultamitaliin, vaan rutisti 200 metrillä kaiken huipuksi ennätyksensä 25,50.
Tämä siis sen jälkeen, kun hän oli aikaisemmin viikonloppuna juossut 400:n ja 800 metrin alkuerät, voittanut 400:n ja 800 metrin finaalit sekä pinkonut vielä 200 metrin alkuerän ja välierän.
– Nyt on helpottunut olo, kun urakka on ohi, väsynyt mutta onnellinen Perttilä huokaisi 200 metrin finaalin jälkeen.
Jarkko Äikään valmentama Perttilä voitti ensimmäisen kerran kolme kultaa samoissa SM-kilpailuissa.
– Saa nähdä, tuleeko tällaisesta urakoinnista tapa, Perttilä naurahti.
Perttilä joutui 200 metrin finaalissa kahdeksannelle eli uloimmalle radalle.
– Pelkäsin koko ajan, että joku ohittaa minut. Vasta maaliviivalla huomasin, että voitan. Aika oli tosi hyvä siihen nähden, että oli jo kuusi juoksua alla. Tämä 200 metrin mestaruus oli suuri yllätys. En odottanut kultaa myöskään 800 metriltä, Perttilä kertoi.
Perttilä aikoo juosta 400 metriä kolmen viikon kuluttua Tampereella pidettävissä Kalevan kisoissa. Sitä ennen hän aloittaa opiskelun Mäkelänrinteen lukiossa.
– Ensi viikon palauttelen ihan rauhallisesti ja keskityn koulun alkamiseen, Perttilä sanoi.
Lähde: SUL:n tiedote.
































