Teemu Suninen lähtee sunnuntain ratkaiseville erikoiskokeille herkullisista asetelmista Walesin Ceredigion-rallissa. Suomalaiskuljettajalla on mahdollisuus varmistaa rallin Euroopan mestaruus jo kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa.
Skodalla kilpaileva Suninen on rallissa toisena lauantain erikoiskokeiden jälkeen.
Suninen kävi päivän aikana tiukkaa kamppailua kokeneen Kris Meeken kanssa. Iltapäivän lenkillä Meeke onnistui kuitenkin kasvattamaan eroa suomalaiseen ja päätti päivän 20 sekunnin johtoasemassa.
Ero on jo niin suuri, että sen kurominen kiinni pelkällä ajamisella sunnuntain erikoiskokeilla on vaikeaa.
Sunisen ja kartanlukija Antti Haapalan kannalta rallin voittoa suurempi tavoite on kuitenkin EM-sarjan kokonaiskilpailu. Suomalaispari voi varmistaa mestaruuden jo Walesissa ennen kauden viimeistä osakilpailua.
Italialainen Andrea Mabellini on tällä hetkellä seitsemäntenä ja nyt voimassa olevilla sijoituksilla Suninen varmistaisi mestaruuden.
Tilanne voi kuitenkin vielä muuttua rallin päättävällä Power Stagella. Sieltä kerätyt pisteet ratkaisevat nyt sen, että ottaako Suninen uransa ensimmäisen EM-sarjan mestaruuden jo nyt vai siirtyykö ratkaisu vielä sittenkin kauden viimeiseen kisaan.






























