Chicago Bullsin suomalaispelaaja Lauri Markkasesta on kantautunut ikäviä uutisia.
Markkanen satutti olkapäätään Suomen aikaa lauantain vastaisena yönä pelatussa NBA-ottelussa Orlando Magicia vastaan.
Markkanen joutui jättämään kentän oikeaa olkapäätään tuskaisen näköisenä pidellen. Orlando voitti ottelun numeroin 123-119.
Markkanen pelasi ottelussa 17 minuuttia, joiden aikana hän ehti tehdä 13 pistettä ja napata viisi levypalloa.
Olkapää alkoi vaivata Markkasta jo ennen taukoa. Hän palasi sitkeästi kentälle vielä toisella jaksolla havaiten kuitenkin nopeasti, että pelitilanteessa siipeensä saanut olkapää ei kestä.
NBC Sportsin toimittaja K. C. Johnsonin mukaan Bullsin päävalmentaja Billy Donovan pitää Markkasen pelaamista epätodennäköisenä seuraavassa, lauantaina jälleen Orlandoa vastaan pelattavassa ottelussa.
Markkasen kausi on ollut rikkonainen. Korona-altistus piti Markkasen sivussa seitsemästä alkukauden ottelusta.
































