Suomen hiihtomaajoukkue leireilee kahden viikon kuluttua Italian Val Senalesissa. Iivo Niskasta ei jäätikköleirillä nähdä.
Niskanen kertoo Helsingin Sanomille, että ratkaisu poisjäännistä on ollut jo pitempään hänen ja valmentaja Olli Ohtosen keskusteluissa esillä.
– Lyötiin se lukkoon, kun se alkoi tuntua hyvältä ratkaisulta. Mielenkiintoista kokeilla, miten tämä toimii, Niskanen kertoo HS:lle.
Val Senales on tuttu paikka Niskaselle. Hän on ollut jäätikköleirillä mukana syksystä 2012 lähtien. Vuosi 2013 jäi väliin sairastelujen vuoksi.
– Yleensä Senalesissa on oltu vähän pidempään, että on tullut korkean paikan vaikutusta. Nyt leiri on lyhyempi, joten sitä korkean vaikutusta ei tavallaan niin paljon tulisikaan, Niskanen perustelee.
Niskanen säästyy samalla kahden päivän matkustelulta ja aikoo harjoitella pääosin Vuokatissa.
– Kun ei tarvitse sopeutua korkealle, voi totta kai tehdä vauhdikkaampia harjoituksia, Niskanen kertoo.
Lähde: HS
































