Talousvaikeuksissa kamppaillut Suomen Hiihtoliitto on tehnyt toisena vuotena peräkkäin voitollisen tilinpäätöksen. Asiasta uutisoi Yle.

Liiton tuore tilinpäätös kattaa tilikauden 1.6.2018-31.5.2019.

Voittoa kertyi 269 727 euroa. Summa on noin 134 000 euroa budjetoitua parempi. Edellisellä tilikaudella Hiihtoliitolle oli kertynyt ylijäämää 448 654 euroa.

Hiihtoliitolle tuli Lahden vuoden 2017 MM-kisoista tappiota 2,8 miljoonaa euroa.

– Lahti 2017 oli taloudellisesti raskas, ja sieltä meillä on aika paljon paikattavaa. Tarvitsemme positiivisia tilinpäätöksiä, Hiihtoliiton tuore toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen toteaa Ylelle.

Hämäläinen tähdentää tiukkaa kulukuria.

– Tietenkin se, että saamme budjetoinnin ja toiminnan kohtaamaan, niin se vaatii tiukkaa kulukuria ja kulujen seurantaa. Toinen iso asia on se, että saamme kumppanien kautta myyntituloa.

Lähde: Yle

LUE MYÖS: Nooralotta Neziri juonii nyt kunnon uutispommia (UrheiluAreena.fi)