Golfin Euroopan-kiertueella pelataan tällä viikolla jo vuoden kolmas ja kauden kuudes kilpailu, Qatar Masters. Suomalaisista mukana nähdään Mikot Ilonen ja Korhonen.

Mikko Korhonen on selviytynyt jatkoon molemmissa pelaamissaan kilpailuissa kuluvalla kaudella. Etelä-Afrikan avoimissa sijoitus oli seitsemäs ja viime viikolla Abu Dhabissa 60:s.

Korhoselle kilpailu on kolmas peräkkäinen. Kun mukaan lasketaan vielä kautta ja Etelä-Afrikan-turnausta edeltänyt viikon mittainen, intensiivinen harjoitusleiri, on pelimatka kestänyt jo kuukauden.

”Tämä viikko on täysi kysymysmerkki. En osaa odottaa oikein mitään, tuntuu, että olen aika puhki”, Korhonen myönsi.

Kilpailun kentästä, Doha Golf Clubista Korhosella on selkeä käsitys kahden edellisvuoden perusteella. Molemmilla kerroilla hän on selviytynyt jatkokierroksille.

”Kentällä on kovat greenit ja tiukka raffi. Pelasin tänään (tiistaina) yhdeksän reikää. Nyt lepäilen ja palauttelen, jotta keskittyminen on kunnossa, kun kisa alkaa.”

Korhosen lähtöaika torstaina on kello 9.40 Suomen aikaa, Ilosen 30 minuuttia myöhemmin.

Kilpailun palkintopotti on 2,5 miljoonaa dollaria eli noin 2,33 miljoonaa euroa.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)