Suomen miesten futsal-maajoukkue valmistautui viikonvaihteessa huhtikuisiin EM-karsintoihin eteläisen Puolan Tychyssä. KaDysta mukana olivat tuttuun tapaan Kytölän veljekset Mikko ja Jukka sekä maalivahti Juha-Matti Savolainen ja nuoresta iästään huolimatta jo maajoukkueen vakiokasvoksi noussut Jani Korpela.
Suomi kohtasi isäntämaa Puolan lisäksi Bosnia ja Hertsegovinan sekä Slovenian. Kaikki kolme vastustajaa olivat ennen viikon maaottelutaukoa Suomea edellä FIFA:n ranking-listalla (14. SLO, 31. POL, 38. BiH, 40. FIN), joten kenraaliharjoitus huhtikuussa 2017 Romaniassa pelattaviin EM-karsintoihin oli haastava ja opettavainen.
Avausottelussa Suomi toisti kahden vuoden takaisen temppunsa voittamalla isännät 2–3 täsmälleen kuten viime EM-karsinnoissa. Sunnuntaina Suomi johti Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan pitkään, mutta fyysiset balkanilaiset väänsivät ottelun lopussa ansaitusti 2–2-tasuriksi. Turnauksen ennakkosuosikki Sloveniaa Suomi ei onnistunut kaatamaan kauden kolmannellakaan yrittämällään; syksyllä Vantaalla käteen jäi niukka tappio ja tasapeli, tällä kertaa Tychyssä Euroopan huipulla pelaavat sloveenit olivat yhden maalin verran etevämpiä.
Suomen seitsemästä maalista peräti neljä oli kadylaisten viimeistelemiä (M. Kytölä, J. Kytölä 2, Korpela), mikä lupaa hyvää kotimaankin parketeille pudotuspelien lähestyessä. Futsal-Liiga jatkuu lauantaina 4.2., jolloin Monnarille KaDyn vieraaksi saapuu niin ikään vahvasti maajoukkueessa edustettu GFT Espoosta.
Lähde: Tiedote.

































