Vaikka koronaviruskriisi katkaisi myös futsalkauden 2019-2020 ennen sen huipennusta, ehtivät jyvät silti erottua akanoista. Alueiden menestyjät on nimetty ja tullaan palkitsemaan seurojen omissa tapahtumissa.

Itäisen alueen palkinnot matkaavat enimmäkseen jyväskyläläisen Kampuksen Dynamon voimahahmojen kaappeihin. KaDy jakoi pystit omilleen sunnuntain kotipelissä.

Alueen parhaan pelaajan palkinnon pokkasi KaDyn maalivahti Niila-Ville Laitinen. Laitinen onnistui varjelemaan Dynamon maalia tasaisella hyvällä suorittamisella ja kantoi paljon vastuuta isojen peliminuuttien myötä. ”Viime kaudella ei suurempia loukkaantumisia ollut ja olin hyvässä kunnossa valmiina playoffeihin ennen kuin korona keskeytti kauden.

Maalivahdin tontilla toki tarvitaan aina myös kenttäpelaajilta apua ja oikeaa mentaliteettia oman maalin varjelemisessa. Sen suhteen olen onnellisessa asemassa tässä joukkueessa”, Laitinen kiittelee.

Futsalin Respect-palkinto myönnetään pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä futsalin eteen. Dynamon Samu Kytölä sai tunnustuksen noin 20 vuoden työstä seuran hyväksi ensin pelaajana ja myöhemmin valmennuksessa, joukkueenjohdossa ja nyt koko seuran organisaatiossa. Kytölä on ollut rakentamassa seuran kasvua kaveriporukan harrastelusta liigajoukkueeksi ja lopulta Suomen mestaruuteen ja UEFA:n Mestarien liigaan. Samaan aikaan, kun edustusjoukkue on niittänyt menestystä ja kasvattanut pelaajia kansainvälisille ammattilaiskentille, seura on laajentanut toimintaansa junioreihin ja naisiin.

”Menestys on kuitenkin vain pieni osa ja harvinaista herkkua tässä kaikessa. KaDyssa on kyse ennen kaikkea yhteisöllisyydestä, siitä että on mahtavaa tehdä työtä yhteiseen pottiin eri joukkueiden upeiden ihmisten kanssa. Tuntuu hyvältä, että olemme todella yhdessä luoneet ja rakentaneet maailmaan jotain uutta ja hienoa. Meistä on tullut laadukas toimija muiden keskisuomalaisten palloiluseurojen rinnalle. Olemme nyt osa suomalaista ja kansainvälistä futsalperhettä ja maakunnallista joukkueurheilu- ja liikuntaperhettä”, Samu Kytölä iloitsee.

Parhaan valmentajan tunnustuksen sai Mikko Kytölä ansioistaan Dynamon B-tyttöjen valmentajana. Tytöt pelasivat naisten Ykkösessä tappiottoman kauden, jonka jälkeen osa heistä siirtyi naisten liigaan ja Mikko jatkoi heidän valmentamistaan siellä.

Tuttuja nimiä palkituissa ovat lisäksi ainakin KaDy-lähtöinen eteläisen alueen vuoden pelaaja Siiri Perälä ja jyväskyläläinen vuoden erotuomari Paavo Komppa.

Lähde: KaDyn tiedote

LUE MYÖS: Emma Tainiolta raju avautuminen: ”Paskimmillaan maailman v*ttumaisin” (UrheiluAreena.fi)