Naisten golfin kauden viimeisen major-turnauksen voitto ratkottiin sunnuntaina. Lopulta Women’s Openin voittoon ylsi neljännen uusintareiän jälkeen Etelä-Afrikan Ashleigh Buhai.

Buhai lähti Britannian avointen sunnuntaihin reilussa johdossa, mutta hänen vahva menonsa näytti hyytyvän päivän mittaan. Kaikesta huolimatta Buhai ylsi uusintakierroksille, joissa hän sai vastaansa Etelä-Korean Chun In-geen.

Urallaan kolmasti major-turnauksen voittoa juhlinut eteläkorealainen joutui lopulta taipumaan yllätysvoittoon pelanneen Buhain käsittelyssä. Ratkaisu tapahtui vasta neljännellä uusintareiällä, kun Buhai teki par-tuloksen. Jännitystä riitti viimeiseen asti, sillä Buhailla oli mahdollisuudet sinetöidä voittonsa jo aiemmilla uusintarei’illä.

Buhai kirjasi samalla nimensä komeasti maansa golfhistoriaan. Hän on vasta toinen eteläafrikkalainen, joka juhlii naisten puolella golfin major-turnauksen voittoa. Edellisenä vastaavaan temppuun kykeni Sally Little vuonna 1980.

Buhain aiempi paras sijoitus major-turnauksissa oli vuoden 2019 Women’s Openissa saavutettu viides sija. Myös tuolloin hän johti kisaa pitkään. Tällä kertaa hän onnistui kuitenkin hallitsemaan paineet paremmin, mikä näkyi myös Buhain voittoa seuranneissa reaktioissa.

– Sallikaa nämä kyyneleet. Takana on monen vuoden työ ja omistautuminen suuren saavutuksen tavoittamiseksi, Buhai sanoi kisan jälkeisissä seremonioissa.

Lue myös:

”En pysty kunnolla kävelemään” – Matilda Castren joutui vetäytymään kisasta

Lue myös:

Suomelle upea historiallinen voitto jenkkifutiksessa