Ammattinyrkkeilyn raskaansarjan kolmea MM-titteliä hallitseva Anthony Joshua puolustaa titteleitään lauantaina, kun hän kohtaa Lontoossa ukrainalaisen Oleksandr Usykin.
Joshuan piti alun alkaen puolustaa titteleitään Tyson Furya vastaan, mutta kamppailu peruuntui erinäisten syiden vuoksi.
Näin Joshuan oli tyytyminen ykköshaastajaansa Usykiin. Ottelu käydään Tottenham Hotspur-stadionilla Lontoossa.
Kuten aina yleensä, myös tämän ottelun alla sanallinen sodankäynti on kovaa jo ennen ottelua. Joshua muistutti, että Usyk on vasta vaihtanut raskaaseen sarjaan.
– Kun (Evander)Holyfield tuli raskaaseen sarjaan, hänellä taisi olla kuusi ottelua ennen kuin hän iski mestaruusvyöstä. Usykilla on kaksi. Hän hyppää syvään päähän, Joshua sanoiBBC:nmukaan.
– Mutta toivotan hänelle silti onnea. Hänen täytyy todella uskoa itseensä. Hän haluaa nousta huipulle jo varhaisessa vaiheessa. Toisaalta on hyvä olla syvässä päässä kuin vain kasteilla varpaitaan, Joshua veisteli.
Joshua teki selväksi, ettei hän usko juurikaan haastajansa mahdollisuuksiin.
– Silti voi hukkua ja jäädä virran vietäväksi. Parempi se on hypätä syvään päähän ja yrittää vain selvitä, Joshua jatkoi.
Teksti Ville Hirvonen

































