Suomen Urheilutoimittajien Liitto valitsi lajinsa parhaat 71 lajissa ja alppihiihdossa valinta oli Santeri Kiiveri, Saimaa Ski, Lappeenranta. Valinnan Kiiveri kuuli Sveitsin Veysonazziin, jossa laskettiin parhaillaan para-maalimancupin osakilpailuja.

– Toimittajien valinta oli minulle pieni yllätys. Pitää olla todella kiitollinen, että kova työ ja tulokset huomioitiin, kommentoi Kiiveri.

Tänään Kiiveri sijoittui pujottelussa seitsemänneksi. Ensimmäisen kierroksen jälkeen hän oli neljäs. Kisan voitti USA:n James Stanton. Kakkonen oli NPA-kirjainyhdistelmän alla laskeva venäläinen Aleksei Bugaev. Podiumille kiipesi lisäksi isäntämaa Sveitsin Thomas Pfyl.

Oikutteleva sää teki Veysonazzin kilpailuihin kaksi ylimääräistä välipäivää, mutta tänään päästiin jälleen tositoimiin ja lajina oli pujottelu. Kiiveri starttasi sarjassaan ensimmäisenä ja sitten alkoikin tapahtua. Radan kunnostaja oli kiertämässä vielä porttikeppiä tiukemmalle ja Kiiveri joutui keskeyttämään laskunsa. Edessä oli uusintalasku.

– Se olikin todella hyvä lasku ja lähtöasetelmat toiselle kierrokselle olivat oikein mukavat. Toisella ei oikein löytynyt rytmiä ja vauhti jäi uupumaan, mihin en ole kovin tyytyväinen. Jos jotain positiivista pitää kaivaa, niin vauhtia löytyy.

Kroatiaan, Sloveniaan ja Sveitsiin suuntautunut tämänkertainen kisasarja on nyt takana ja Suomessa odottaa koulun penkki.

– Oikein tyytyväinen olen kokonaisuuteen, tasaista suorittamista. Tästä on helppo lähteä vielä parantamaan kohti Paralympialaisia.

Lähde: Tiedote

LUE MYÖS: Emma Tainiolta raju avautuminen: ”Paskimmillaan maailman v*ttumaisin” (UrheiluAreena.fi)