Virtain Urheilijain Helena Leveelahti voitti 22-vuotiaiden naisten kiekonheiton ylivoimaisesti tuloksella 55,64 Turussa 19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailuissa.
Voittotulos on Leveelahden uran neljänneksi paras kilpailutulos ja paras niistä, jotka hän on heittänyt muualla kuin kansainvälisissä arvokilpailuissa. Leveelahti heitti kuukausi sitten Tallinnassa alle 23-vuotiaiden EM-hopealle ennätyksellään 57,09.
– Odotin vähän parempaa, mutta tuo oli hyvää nousua kohti Kalevan kisoja. Ne ovat kuitenkin syyskesän päätavoite ja sinne menen Sipposen Sallaa haastamaan, Leveelahti sanoi.
– Uskon, että nytkin olisi ollut mahdollisuus heittää oma ennätys, mutta vähän jäi tekniikasta kiinni. Heitot jäivät vähän takapainotteisiksi enkä ihan päässyt kunnolla tukeen kiinni.
Toiseksi heitti Janakkalan Janan Sanni Kuparinen tuloksella 48,74. Hänen seuratoverinsa Nilla Rättyä sijoittui kolmanneksi ennätyksellään 46,82.
Korkeasalo tokeni tekniikkaongelmien kynsistä mestariksi
Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo pyörähti 22-vuotiaiden miesten kuulantyönnön mestariksi tuloksella 18,45 ja miesten hallitseva Suomen mestari Porin Yleisurheilun Eero Ahola hopealle tuloksella 18,03.
– Tulos oli positiivinen yllätys siihen nähden, että tekniikkaongelmat ovat kiusanneet viime viikot. Ne ovat siinä työnnön alussa, vähän päivästä riippuen, joko jalkoihin tai yläkroppaan liittyen. Ne ovat kuitenkin korjattavissa ennen Kalevan kisoja, Korkeasalo sanoi.
– Tampereella tavoite on yli 19 metrin ja mestaruus.
Kuukausi sitten Tallinnassa alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Korkeasalo työnsi seitsemänneksi ennätyksellään 18,93. Ahola pukkasi viikko sitten Jämsässä ennätyksensä 18,49.
19-vuotiaiden miesten mestaruuden kuusikiloisella kuulalla voitti ennätyksensä 17,47 työntänyt Mynämäen Iskun Miika Lahtonen.
Valtanen mestariksi: ”Kalevan kisoihin hyvällä, rennolla fiiliksellä”
Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen heitti Turussa 22-vuotiaiden naisten keihäänheiton mestariksi tuloksella 55,45, joka syntyi heti ensimmäisellä heitolla. Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Elina Kinnunen oli toinen heitettyään 50,09.
Kesäkuisten alle 23-vuotiaiden EM-kilpailujen jälkeen Valtanen on löytänyt heittoonsa terävyyttä. Valtasen mukaan terävyyden puute johtui ongelmasta, joka poistui kahden viikon antibioottikuurilla samaan tapaan kuin talvella.
– Heitossa löytyy vielä tekemistä, mutta nyt oli parempi fiilis ja jotenkin oli virkeämpi olo, Valtanen sanoi.
– Kuuri loppui vasta äskettäin, joten ehkä se näkyi vielä heitoissa. Nyt tässä ehti vähän harjoitella ennen Kalevan kisoja. Sinne lähden rennolla ja hyvällä fiiliksellä.
Kosonen kukisti Mattilan korkeushypyssä
Sjundeå IF:n Emilia Karell voitti 19-vuotiaiden naisten keihäänheiton mestaruuden kauden parhaalla tuloksellaan 53,12. Hän jäi ennätyksestään vain kaksi senttiä. Tampereen Pyrinnön Siiri Elomaa antoi lujan vastuksen heittämällä hopealle niin ikään kauden parhaalla tuloksellaan 52,87.
Viitasaaren Viestin Vilma Räsänen voitti 19-vuotiaiden naisten kiekonheiton kauden parhaalla tuloksellaan 47,74. Räsänen voitti viime vuonna 17-vuotiaiden mestaruuden nykyisellä ennätyksellään 49,06. Toiseksi sijoittui Helsingin IFK:n Patricia Kellgren tuloksella 46,80.
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Johanna Nieminen saavutti uransa ensimmäisen SM-mitalin, kun hän voitti 19-vuotiaiden naisten korkeushypyn ennätyksellään 172. Närpiön Kraftin Emma Nyman ylti 22-vuotiaiden naisten korkeushypyn mestariksi tuloksella 170.
22-vuotiaiden miesten korkeushypyssä Tampereen Pyrinnön Daniel Kosonen ja Äänekosken Urheilijoiden Arttu Mattila kävivät kovan kaksinkamppailun omalla metriluvullaan. 215 ylittänyt Kosonen voitti ja 212 ylittänyt Mattila oli toinen.
19-vuotiaiden miesten korkeushyppy oli äärimmäisen tasainen kilpailu. Koko kärkikolmikko päätyi tulokseen 193. Lempäälän Kisan Manu Mäenpää voitti mestaruuden.
Lähde: SUL:n tiedote.
































