18-vuotias Samuli Suomalainen on valittu pikaluistelumaajoukkueen kolmanneksi lenkiksi Heerenveenin tammikuisiin EM-kilpailuihin Mika Poutalan ja Pekka Koskelan lisäksi.
Suomalainen valittiin kisajoukkueeseen hänen oltua viikonlopun yleisluistelijoiden SM-kisoissa nopein sekä 500 että 1000 metrillä. Suomalainen löi kisapaikasta kovimmin taistelleen Valkeakosken Hakan Juho Vaittisen 500 metrillä ajoilla 37,53 – 37,92 ja tonnilla ajoilla 1.16,78 – 1.17,81.
Suomalaisen kauden päätavoite on Helsingissä 17.-19. helmikuuta järjestettävät nuorten MM-kilpailut. Aikuisten EM-kisat toimivat mainiona lisäpotkuna Suomalaiselle kohti tätä kauden pääkilpailua.
– Todella hienoa päästä vielä juniorina debytoimaan aikuisten arvokilpailuissa. Pari viikkoa sitten sain tiedon, että SM-kisoissa karsitaan kisapaikasta ja siitä tuli samalla minulle tavoite. Sillä mielellä läksin viikonloppuun, että kisapaikka otetaan. Viikonloppu oli onnistunut, olen tyytyväinen 500 ja 1000 metrin luisteluihin, Suomalainen kertoo tiedotteessa.
– Eihän EM-kisoista voi suuria sijoituksia vielä odottaa, mutta omia ennätyksiä sinne lähden tekemään sekä hakemaan taas tulevaisuutta varten uusi hienoja kokemuksia ja oppia.
Heerenveenissä ratkotaan yleisluistelijoiden EM-mitalien lisäksi tällä kertaa myös sprinttereiden EM-mitalit. Kisat käydään 6.-8. tammikuuta.
Vaittinen ja Peltonen yleisluistelijoiden Suomen mestareiksi
Yleisluistelijoiden Suomen mestaruuksista luisteltiin viikonvaihteessa Helsingin Oulukylässä.
Miesten mestariksi luisteli Valkeakosken Hakan Juho Vaittinen ennen Helsingin Luistinkiitäjien Samuli Suomalaista ja KENSU:n Verneri Kinnusta.
Naisten mestariksi luisteli kolme matkaa neljästä voittanut Helsingin Luistinkiitäjien 20-vuotias Miina Peltonen ennen 17-vuotiasta seuratoveriaan Anni Käsnästä. Seinäjoen Urheilijoiden Veera Sarkanen otti pronssia.
Samasta yhteydessä ratkaistiin myös miesten 5000 metrin ja naisten 3000 metrin SM-mitalit. Mestareiksi luistelivat HTL:n Robert Brandt ja HLK:n Anni Käsnänen.
Joukkueluistelun mestaruudet menivät miehissä Luistinkiitäjille ja naisissa Porin Pyrinnölle.

































