Video: Sportivo TV

Cadillacin ensimmäinen kausi F1:ssä on ollut vaikea. Valtteri Bottaksen mukaan tallin taustalla tehdään kuitenkin vaikuttavaa työtä.

Cadillac on joutunut rakentamaan kaiken alusta asti ja Bottas on ollut vaikuttunut tallin tehdastiloista. Suomalaiskuljettajan mukaan tallin Silverstonen tukikohta saattaa olla jopa parempi kuin Mercedeksen vastaavat tilat, joissa hän työskenteli viiden kauden ajan.

Bottas edusti Mercedestä vuosina 2017–2021 ja pääsi tuolloin näkemään läheltä sarjaa hallinneen tallin toimintaympäristöä. Hän pitää Cadillacin tiloja kuitenkin parempina kuin Mercedeksellä.

– Sanoisin niin, Bottas vastasi The Financial Timesin haastattelussa.

Cadillac toimii toistaiseksi Silverstonessa, mutta talli rakentaa samalla tukikohtaa Yhdysvaltoihin. Tavoitteena on luoda toimintaympäristö, joka tukee tallin pitkän aikavälin kehitystä.

Cadillacin ensimmäinen F1-kausi on osoittanut, kuinka vaikeaa kilpailukykyisen tallin rakentaminen alusta lähtien on. Talli on jäänyt valmistajien MM-sarjan viimeiseksi, eikä laadukas infrastruktuuri ole vielä näkynyt tulostaululla.

Bottaksen mukaan kehitystä tapahtuu kuitenkin jatkuvasti, vaikka se ei vielä näy kilpailutuloksissa.

– Näemme ehdottomasti parannuksia jollakin osa-alueella joka viikonloppu. Ne eivät välttämättä näy vielä tuloksissa, mutta ne näkyvät siinä, miten toimimme tallina eri alueilla, Bottas sanoi.

Cadillac toimii toistaiseksi Silverstonessa, mutta talli rakentaa samalla tukikohtaa Yhdysvaltoihin. Tavoitteena on luoda toimintaympäristö, joka tukee tallin pitkän aikavälin kehitystä.

LUE MYÖS: Teemu Suninen kuuli MM-sarjan tallin tarjouksesta – ei voinut kuin nauraa (RalliF1.fi)