Video: Sportivo TV

Kalle Rovanperän paluu rallin MM-sarjaan kaudeksi 2027 on noussut jälleen ajankohtaiseksi. Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala vahvisti DirtFishille, että kaksinkertaisen maailmanmestarin kanssa on jo keskusteltu mahdollisesta paluusta.

Rovanperä testasi hiljattain Toyotan vuoden 2027 WRC-auton prototyyppiä Espanjassa. Testi herätti kysymyksiä suomalaisen tulevaisuudesta, sillä hän on aiemmin suunnannut katseensa rata-autoiluun.

Rovanperän formulavalloitus loppui kuitenkin lyhyeen, kun hän kärsi vaivoista, jotka vaikeuttivat kilpailemista. Latvalan mukaan Rovanperän katse on kääntynyt jälleen rallin suuntaan.

– Hän on nyt osoittanut kiinnostusta rallia kohtaan. Luulen, että hän on ymmärtänyt F1:een siirtymisen olevan melko vaikea tie kiivettäväksi. Hän voisi ajaa myös muissa sarjoissa, mutta nyt hän on kiinnostunut rallista, Latvala paljasti.

Latvalan mukaan keskustelut ovat kuitenkin vasta alkuvaiheessa eikä mitään konkreettista Rovanperän mahdollisesta paluusta ole vielä.

– Olemme keskustelleet hänen kanssaan, mutta meidän täytyy selvittää, millainen suunnitelma hänellä on. Onko hän valmis ajamaan koko mestaruussarjan ja niin edelleen? Keskustelut ovat siis alkaneet, Latvala sanoi.

Toyota haluaa pitää Rovanperän osana talliperhettään. Latvala korosti suomalaisen merkitystä tallille ja muistutti tämän voittaneen kaksi maailmanmestaruuttaan Toyotan väreissä vuosina 2022 ja 2023.

– Meillä on loistava kuljettajakokoonpano, mutta meidän täytyy muistaa, että hän on myös Toyotan maailmanmestari. Hän on tärkeä kuljettaja, emmekä haluaisi menettää häntä, Latvala painotti.

Toyotan vuoden 2027 kuljettajatilanne on vielä avoin. Elfyn Evans, Oliver Solberg ja Sami Pajari taistelivat tällä kaudella mestaruudesta, ja Sebastien Ogier on puolestaan vihjannut ajavansa ensi vuonna nykyistä vähemmän kilpailuja. Yksi mahdollisuus olisi, että Toyota muodostaisi ensi kaudeksi kaksi kolmen auton kuljettajaryhmää.

Rovanperän paluusta ei ole vielä tehty päätöstä, mutta keskustelujen käynnistyminen antaa konkreettisen viitteen siitä, että ralliin palaaminen on suomalaiskuljettajalle jälleen mahdollinen vaihtoehto.

LUE MYÖS: Formula 1 Ruandaan – ja Juuan Palloseura SM-liigaan (Atleetti.fi)