Hondan tehdastallissa kilpailevien MotoGP-luokan maailmanmestarien Jorge Lorenzon ja Marc Marquezin välit ovat tällä hetkellä jääkylmät. Kuumana käyvä Lorenzo ei voi yksinkertaisesti ymmärtää Marquezin hänestä julkisesti esittämiä kommentteja.

Marquez on kyseenlaistanut Lorenzon motivaation kilpailla kaksipyöräisten kuninkuusluokassa. Lorenzon mukaan Marquez on tehnyt sen täysin väärin perustein.

Lorenzo siirtyi täksi kaudeksi kovan kohun saattelemana Hondalle, mutta kausi on painunut pahasti penkin alle – kahdesta syystä: MotoGP:n kolminkertainen maailmanmestari on kärsinyt loukkaantumisista ja Marquezille räätälöity Honda ei ole istunut hänen käteensä.

Lorenzo myöntää, Marquezin kommentit ovat loukanneet häntä.

– Rehellisesti sanottuna pidän sitä outona, koska Marc on ollut aina puolellani, Lorenzo toteaa espanjalaislahti Marcalle.

Lorenzo onkin saanut tukea tavallaan yllättävältä taholta, eli hänen ja Marquezin arkkiviholliselta, Yamahalla kilpailevalta MotoGP-legenda Valentino Rossilta.

– En ymmärrä Marquezin minua kohtaan esittämää kritiikkiä. Esimerkiksi Rossi on tukenut minua täysin. Hän ymmärtää tilanteeni, Lorenzo lähettää viiltävät terveisensä Marquezille.

LUE MYÖS: Jonne Halttunen avautui rallin MM-sarjan tilasta: ”Se ei ole pitkällä aikavälillä tervettä” (RalliF1.fi)