Sami Pajari pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä MM-rallin voittoa Virossa. Samalla hänestä tuli viides tällä kaudella voittanut Toyota-kuski.
Pajarin ensimmäinen voitto WRC1-luokassa tuli vakuuttavalla tavalla, kun hän hallitsi Viron MM-rallin kilpailua heti ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien. Pajari jätti tallikaverinsa Oliver Solbergin 19,5 sekunnin päähän ja nousi samalla MM-sarjassa kolmanneksi.
Suomalaiskuskin esitykset saivat myös Toyotan puheenjohtaja Akio Toyodan varauksettomat kehut.
– Kauden avanneen Monte Carlon rallin keskeytyksen jälkeen kuulin, että sanoit tiimille: ”Haluan harjoitella enemmän, vaikka sitten Rally2-autolla.” Olen todella iloinen, että määrätietoisuutesi, positiivinen asenteesi ja halusi tehdä töitä, palkittiin vihdoin voitolla, Toyoda kehui talliin tiedotteessa.
Viron ralli oli jälleen Toyotalle menestyksekäs, sillä se nappasi kaksoisvoiton kisassa.
– Oli myös hienoa nähdä sinut ja Oliver – kaksi samanikäistä kuljettajaa – palkintokorokkeen kahdella ylimmällä askelmalla. Se tarjosi upean välähdyksen tulevaisuudesta. On aina hienoa nähdä kokeneiden kuljettajien voittavan, mutta tämä tuntui aivan erityisellä tavalla innostavalta. Ja kun Sami voitti tänä viikonloppuna, kaikki viisi kuljettajaamme ovat nyt saavuttaneet voiton tämän kauden aikana, Toyoda hehkutti.
Hi from P1. 🇪🇪🔥 #WRC #RallyEstonia pic.twitter.com/CEvzZa0FKm
— Sami Pajari (@samipajari) July 19, 2026































