Rallilupaus Teemu Suninen on toisena WRC3 –luokassa Sardinian MM-rallissa avauspäivän jälkeen. 21-vuotias Suninen selvitti vaativan rallireitin kivikot etuvetoisella Citroen DS 3:lla ilman suurempia ongelmia. Pitkän rallipäivän jälkeen Sunisen ero luokka johtavaan Andrea Crugnolaan on vain 7,3 sekuntia.

– Melkein ehjällä autolla ollaan nyt päästy ajamaan. Jarrutuntuma meni vähän huonoksi aamupäivän lenkillä ja yksi tukivarsi on hieman löysällä. Kun painaa kaasua, auto alkaa vedellä hieman, Suninen kertasi päivän tapahtumia.

Pitkä päivä on verottanut kilpailijajoukkoa kovalla kädellä. Tänä vuonna Sardinian reitti on vedetty todella vaativien kivikkojen yli.

– Aika vaikeaa on säännöstellä vauhtia, että sitä on riittävästi. Siellä on paljon kiviä, joita pitää väistellä. Ilman renkaanvaihtoa yritetään selvitä aina erikoiskokeen maaliin, Suninen tuumi.

Röykkyisten ja kivikkoisten teiden lisäksi kilpailijoita rasittaa +30 asteen lämpötila.

– Aamupäivän lenkillä join neljä litraa ja koko ajan pitää tankata nestettä. Välillä pitää myös syödä, jotta jaksaa ajaa ja keskittyä. Ajopäivälle kertyy mittaa jotain 17 tuntia, Suninen kertoi.

Lauantaina Sunisella ja muilla kuljettajilla on edessään MM-sarjan tämän vuoden pisin rallipäivä, joka sisältää 200 erikoiskoekilometriä.

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)