Pekka Päivärinta/Ilse de Haas -kaksikko sinnitteli kaksi viidettä sijaa ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen MM-sarjan viidentenä kisaviikonloppuna Kroatian Rijekassa. Suomalaisen pyöräkunnalla oli isoja vaikeuksia Rijekan Grobnik-radalla ajopelin alustasäätöjen kanssa.
Vaikeudet alkoivat jo kilpailun harjoituksissa ja aika-ajossa, josta Päivärinnalle heltisi kuudes lähtöruutu reilun sekunnin pohja-aikaa heikommalla kierrosajalla.
– Mulla oli vaikeuksia löytää rento ajaminen. Muutin pyörän alustaa jo Suomessa, eikä siitä ollut niin paljon apua kuin oletin ja ehkä se jäi vaivaamaan korvien välissä. Pyörä ei istunu mun käteen. Kun on hitaita 180 asteen mutkia ja tiputaan alemmille vaihteille, niin ajaminen oli väkinäistä. Sitten kun ajetaan kovempaa niin en jää kärkiukoille läheskään niin paljon, mietiskeli Päivärinta aika-ajo sessioiden jälkeen.
Sama meno jatkui myös lauantain kilpailussa, jossa Päivärinnan pyöräkunta jätettiin viidenneksi ja ero voittajaan kasvoi kauden ennätykseen, reiluun 20 sekuntiin. Lauantaisen kilpailun voitti sarjakärki Schlosser/Fries niukasti ennen brittiläisranskalaista kaksikkoa Ellis/Clement. Brittipari Kershaw/Charlwood ja hollantilaiset Streuer/Remme ehtivät vielä ruutulipulle ennen Päivärintaa.
Päivärinta kaivoi sunnuntaiseen kilpailuun esiin tutun rennon kaasukäden ja kamppaili tasaväkisesti kärkisijoista aina siihen asti, kun radasta irronnut kivi löysi tiensä Päivärinnan LCR-Yamahan jalkakaukaloon.
– Pystyin ajamaan tasaisia kierrosaikoja, joten kyllä käsi ja koko kroppa toimi. En muuttanut mitään sunnuntaille ja silti kierrosajat parani. Ongelma tuli kun ajoin alussa kärkiryhmässä, yhdessä kohti tuli hirveä kivisuihku ja yksi kivi löysi tiensä jalkakouruun polvilumpion alle. Yritin sitä poistaa vasemmalla kädellä ja siinä me jäätiin. Kun tossa porukassa jää muutaman sekunnin, niin ei niitä enää kiinni saa, summasi Päivärinta sunnuntain kilpailun.
Sunnuntain kilpailussa ykköseksi päräytti lauantaina keskeyttänyt hallitseva mestaripari Reeves/Rousseau. Brittiläisranskalainen kaksikko kukisti sarjakärki Schlosserin pyöräkunnan puolella pyörän mitalla. Samassa ryppäässä maaliviivan ylitti Ellis/Clement duo. Stephen Kershawn pyöräkunta ohitti Päivärinnan suomalaisen kaivellessa kiveä polvikaukalosta.
Kahdeksan osakilpailuviikonloppua käsittävästä MM-sarjasta on vielä kolme viikonloppua eli kuusi osakilpailua jäljellä. Jäljellä olevat kilpailut ajetaan lokakuussa. Kolmantena majaileva Päivärinta mielii pitää paikkansa tai jopa parannella asemiaan loppukaudesta.
– Pisteitä on vielä paljon jaossa ja pitää yrittää parantaa, jotta saisi edes jonkinlaisen palkinnon kaudesta.
– Koko kärkiporukka ajaa samanlaisilla pyörillä, mutta niillä on erilaiset lisävarusteet mitä meillä ja siinä minä annan vähän eteen. Meillä ei ole nopein pyörä, enkä ole nopein kuski ja jotain parannusta pitää hakea uusilla iskareilla, niitä lähdetään testaamaan Itävaltaan.
Lähde: Team 44 Racing tiedotus. Kuva: Mark Walters

































