William Alatalo, 19, ajoi vakuuttavasti F3-sarjan viime viikonlopun avauskilpailussa Bahrainissa. Epäonnisen aika-ajon jälkeen Alatalo sai koottua itsensä ja teki vakuuttavaa jälkeä sekä lauantaina että sunnuntaina.
Alatalo oli hyvässä vauhdissa jo aikaisemmin Bahrainin virallisissa testeissä, joten odotukset olivat positiiviset myös itse kilpailuun. Bahrainissa koko väliajan viettänyt Alatalo käytti ajan säätöjen analysointiin.
– Bahrainin kolmen päivät testit menivät kokonaisuudessaan hyvin ja antoivat paljon dataa analysoitavaksi itse kilpailuviikonloppua varten. Kävimme tiimin kanssa läpi paljon dataa ja suunnittelimme kisaviikonloppua ja sen säätöjä. Päätimme esimerkiksi millä auton säädöillä lähdetään harjoituksiin, kuinka monta uutta rengassarjaa käytetään harjoituksissa ja aika-ajossa. Myös kytkinkartan asetuksia analysoitiin.Itse kilpailuviikonloppu ei alkanut valoisissa merkeissä. Perjantain ainoa vapaa harjoitus ennen aika-ajoa ei luvannut hyvää.
– Perjantain harjoituksessa oltiin täysin hukassa. Auto oli outo ajaa ja oma tekeminen meni yliyrittämiseksi. Iltapäivän aika-ajoon päätettiin tehdä isoja muutoksia.
Isot muutokset tuottivat toivottua tulosta aika-ajossa ja vauhti löytyi taas. Epäonninen rata-rajan ylitys kuitenkin pilasi huippusuorituksen.
– Aika-ajo sujui huomattavasti paremmin kuin harjoitus, vaikkakin parannettavaa vieläkin jäi. Formula tuntui hyvältä ajaa. Ei se ollut täydellinen, mutta hyvä vähintäänkin. Omalla parhaalla kierroksella ajoin rata-rajojen ulkopuolelle noin 2 cm:n verran valkoisen viivan yli ja kierros hylättiin kilpailunjohdon toimesta. Seuraava kierros oli noin puoli sekuntia hitaampi, koska renkaiden paras pito katosi. Nopein kierros olisi riittänyt seitsemänteen sijaan, mutta jouduinkin ruutuun 18. Edellä ollut kuski sai kisaan sakkoa, joten aika-ajo sijoitus oli 17. Aika-ajo jäi paljon harmittamaan, kun noin pieneen virheeseen kostautui seitsemäs sija aika-ajossa, Alatalo kertoo.
Lauantain sprintti-kilpailu sekä sunnuntain varsinainen kilpailu sujuivat Alatalolta nousujohteisesti ja ansaitut pisteet kolahtivat plakkariin sunnuntaina.
– Lauantain sprintti-kisa meni kohtuullisesti. Tein tasaista nousua ruudusta 17, ja olin jo yhdentenätoista kun renkaat alkoivat loppumaan. Sain kuitenkin pidettyä muut takana ja olin maalissa 11:sta. Se oli positiivinen uran ensimmäinen FIA F3 -kisalähtö, vaikka paremmat sijat olisi voineet olla mahdolliset.
– Sunnuntain kisa sujui vielä hiukan paremmin kuin lauantain kisa. Nousin heti ensimmäisellä kierroksella yhdenneksitoista ja siitä oli hyvä lähteä hakemaan nousua ylöspäin. Formula tuntui hyvältä ajaa ja annoin kaikkeni nousten jo seitsemänneksi. Renkaat kuitenkin taas kärsivät rajusta ajotyylistä ja alkoivat menettämään parasta pitoaan. Kovan taistelun päätteeksi ajoin yhdeksäntenä maaliin renkaiden ollessa täysin loppu. Kuittasin kauden ensimmäiset pisteet, joten täytyy olla ihan tyytyväinen.
Kausi on nyt virallisesti avattu. Ensimmäiseen kilpailuviikonloppuun mahtui sekä positiivista että negatiivista.
– Suomalaisella kouluarvosanalla antaisin itselleni sellaisen 7,5. Jos aika-ajo olisi sujunut paremmin, numero olisi ollut paljon korkeampi. Kisat sujuivat sen verran hyvin, että lähelle 8 päästiin. Tähdätään kymppiä sitten seuraavassa kisassa Imolassa!
– Tiimille annan kouluarvosanan 8. Harjoituksissa ja ensimmäisessä kisassa auto oli vaikea ajettava. Edessä oli liian vähän pitoa, ja auto ei kääntynyt mutkan keskivaiheella. Aika-ajossa ja toisessa kisassa auto oli kuitenkin parempi ajettava. Harjoitusten ja aika-ajojen suunnitelma oli myös hyvä, joten se nostaa myös arvosanaa. Olen itse aika tyytyväinen tiimin työhön, mutta vielä on parannettavaa. Radiokommunikointi voisi olla parempaa, ja kommunikointi ihan datan analysoinnin äärellä. Mutta kausi on vasta aluillaan ja yhteistyötä opetellaan. Uskon, että tämä tästä vain paranee, Alatalo jatkaa.
Kausi jatkuu kuukauden päästä Italian Imolassa. Ennen Imolaa ajetaan sarjan viralliset testit Espanjan Jerezissa sekä Barcelonassa.
– Seuraavien viikkojen aikana olen vähän joka paikassa. Kotona, koulussa, kahdella eri radalla espanjassa ajamassa testiä. Seuraavat 10 päivää olen pääasiassa Kuortaneella viettämässä normaalia autourheilijan arkea. Sen jälkeen matkaan kohti etelää Jerez F3 -testeihin. Siellä ajan 2 päivää, sitten on viikon tauko. Sen jälkeen kahden päivän testi Barcelonassa. Sieltä suoraan Imolaan FIA F3 -sarjan toiseen osakilpailuun. Imolan kisaa odotan innolla. Siihen on vielä 1kk aikaa, joten en vielä lähde spekuloimaan kuinka siellä menee. Testien jälkeen tiedän ehkä paremmin. Toki Imolassa ajetaan medium-seoksella, mikä on minulle uusi tuttavuus, joten opettelemista taas on, Alatalo päättää.
Lähde: Tiedote. Kuva: Dutch Photo Agency
































