Suomalainen Rory Penttinen on juuri voittanut Dubaissa järjestetyn 24 tunnin endurancekilpailun SPX-luokan GDL Racing Middle East –tiimin autolla.
Kolme kilpailua GDL Racingin väreissä kisannut Rory Penttinen pääsi tuulettamaan nyt voittoa ensimmäistä kertaa.
Rory Penttinen kilpaili Dubaissa tänä viikonloppuna järjestetyssä 24 tunnin autojen endurance-kestävyyskilpailussa italialaistiimin GDL Racing Middle Eastin väreissä. Suomalainen johdatti tiiminsä luokkavoittoon SPX-luokassa. Kilpailu alkoi eilen perjantaina paikallista aikaa kello 12 ja kilpailijat saapuivat maaliin tänään kello 12.
Penttisen lisäksi tiimissä 620 hevosvoimaisella Lamborghini Huracan autolla ajoivat ranskalainen, saksalainen ja yhdysvaltalainen kuljettaja. Suomalainen sai tahkota tuplavuoroissa, joiden myötä hänen ajettavakseen kertyi yhteensä kahdeksan tuntia.
-Kaikki meni tosi hyvin, eikä ollut mitään ongelmia auton kanssa, Lamborghini on tosi hieno auto. Vedin yhden toisen kaverin kanssa tuplastinttejä, joten kyllä siinä sai ajaa, Dubain hotellilta tavoitettu väsynyt Penttinen kertoo tiedotteessa.
GDL Racing johti kilpailua ylivoimaisesti puoliväliin saakka, mutta Penttisen tullessa tankkauspisteelle, ongelmat alkoivat.
– Siellä oli tosi pitkä jono tankkaukseen ja menetimme johtoaseman siinä. Kun pääsin takaisin radalle, tiimi huusi mulle koko ajan, että ”Push, push, you can´t relax, you need to push!”
Lopulta Penttinen ylitti maalilipun täpärästi ensimmäisenä. Voitto maistuu erityisen hyvälle suomalaiselle, joka viime vuoden Dubain ja Mugellon kilpailussa kärsi teknisistä ongelmista.
– Nyt se voitto vihdoin tuli ja on tosi hyvä fiilis. Vaikka olen tosi väsynyt, kun en ole nukkunut yhtään viimeiseen vuorokauteen, niin olen tosi iloinen ja onnellinen.
Koko kilpailussa oli mukana yhteensä 95 autokuntaa.
Lähde: Tiedote

































