Kansainvälisen Ferrari Challenge EM-ratasarjan 29-vuotisen historian nuorin kuljettaja, tamperelainen Luka Nurmi, 17, painiskeli rengasmurheiden kanssa Tshekin Brnon radalla ajetussa sarjan kolmannessa osakilpailuviikonlopussa.

Viikonlopun molempien 30 minuutin osakilpailujen aika-ajoissa, sekä myös lauantain kilpailussa ajot useasti keskeytyivät kanssakilpailijoiden ulosajojen myötä, eikä Nurmi saanut autonsa renkaiden paineita nousemaan optimaalisen pidon tarjoamiin arvoihin. Näin yleiskilpailun kolmas ja palkintokorokkeen alin sija oli lievä pettymys.

Sunnuntain osakilpailussa sarjan ainoa suomalaiskuljettaja otti huikean lähdön ja nousi vitossijalta kolmanneksi, jota hän piti hallussaan aina kilpailun toiseksi viimeiselle kierrokselle saakka. Kuitenkin, kun auton vasen takarengas puhkesi 210 km/h -vauhdista, niin Nurmi linkutti varikolle renkaanvaihtoon ja näin tuloillaan ollut toinen palkintokorokesijoitus vaihtui karvaaseen yleiskilpailun 16 sijaan.

– Ennakkoon oli tiedossa, että Tshekin Brnon rata on ajoteknillisesti vaativa sekä ennen kaikkea renkaita kuluttava. Se näkyi kun moni kanssakilpailija kopsautti autonsa ratavalliin ja siten turva-auto vieraili useasti radalla. Näin en saanut renkaitani lämpenemään ja jäin tavoitteistani eli sarjajohtaja Michele Gattingin lyömisestä. Lisäksi kun sunnuntain rengasrikko tuli täysin yllättäen niin kyllä siinä oli pala kurkussa, että sain auton pidettyä hallinnassa, Luka Nurmi kertoo.

– Viikonloppu oli pettymys kun nyt Michele Gatting sai kasvatettua sarjajohtoaan jo 31 pisteeseen. Meillä on nyt kolme viikkoa aikaa tehdä kotitehtäviä eli analysoida virheet ja ottaa niistä opiksi ennen kuin sarjan seuraavat kaksi osakilpailua ajetaan Espanjan Valencian radalla. Tsekeissä kotiradallaan ajanut Matus Vyboh näytti, että Gatting on lyötävissä kun hän pystyi sunnuntain osakilpailussa sen tekemään. Näin ollen kiri on aloitettava Iberian niemimaalta, Nurmi lupaa.

Tshekin osakilpailuviikonlopun tähtikuljettaja oli italialainen Niccolo Schiro, joka ei kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa ajanut. Hän on hallitseva Ferrari Challenge EM-sarjan hopeamitalisti ja siten kahdella suvereenilla voitollaan kuittasi 32 sarjapistettä.

Lähde: Tiedote. Kuva: Ferrari

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)