Keskiviikkona ilmoitettiin, että Suomen MM-ralli jää vuoden 2020 osalta kokonaan ajamatta.

Syynä peruutukseen on luonnollisesti maailmanlaajuinen koronaviruspandemia.

Suomen MM-rallin piti juhlistaa tänä vuonna näyttävästi 70-vuotista taivaltaan. Juhlallisuudet siirrettiin kuitenkin vasta vuoteen 2021.

Vaikka Suomessa koronaepidemia onkin saatu jo hyvin hallintaan, on tilanne maailmalla kuitenkin vielä hyvin vaihteleva. Joissakin maissa tilanne on toista pahempi ja tämä oli keskeinen syy sille, miksi ralli päätettiin lopullisesti kuopata.

– Kisan järjestäminen oli vaikea yhtälö pitkin matkaa. Viime kädessä maailmalta tuli liikaa kysymysmerkkejä, kuten miten kesällä pystyy liikkumaan maasta toiseen rajojen yli, MM-rallin promoottori Jani Backman perusteli STT:lle.

Avoimeksi kysymyksiksi jäivät muun muassa Suomen yleisötilaisuuksien mahdolliset rajoitukset elokuussa ja tallien turvallinen liikkuminen maasta toiseen. Rallin järjestäminen rajoitetulle yleisömäärälle olisi ollut käytännössä mahdotonta.

LUE MYÖS: IL:lle ikävää vihjailua Elina Lampelan todellisesta luonteesta (UrheiluAreena.fi)