MP Motorsportin Simo Laaksonen, 20, sijoittui Venäjän Sotshissa ajetussa FIA F3-luokan ensimmäisessä startissa sijalle 17. Lähtöruudusta 24 kilpailuun startannut suomalaiskuljettaja harmitteli heikkoa aika-ajoa, jossa haasteita riitti enemmän kuin tarpeeksi.

Venäjän Sotshin moottoriradan pitkä etusuora antaa edun hyvän lähdön ottaneille. Simo Laaksonen sai tänään ruudusta 24 hyvän startin ja ohitti pitkällä lähtösuoralla kolme kanssakilpailijaa.

– Meillä kyyti aika-ajossa ei yksinkertaisesti riittänyt korkeammalle. Varaa parempaan ei juurikaan ollut. Tänään kisassa meillä oli autossa kohtuullisen hyvät säädöt. Lähtöni oli hyvä, ja sain siinä heti muutaman sijan nousua. Kisan alkupuolella oli turva-autoja ja muuta hässäkkää, ja taivaalta ripotteli yhteen väliin vähän vettäkin, jolloin vauhtini oli ihan hyvällä tasolla.

– Kisan lopussa kyytini oli hieman heikompaa ja nousuni jäi vähän vajaaksi. Lähtöpaikalta 24 seitsemän sijaa ylöspäin oli kuitenkin tänään ihan hyvä tulos.

Kilpailun puolivälin jälkeen Laaksonen käväisi kertaalleen jo sijalla 16, mutta putosi kamppaillessaan muutaman sijan.

– Siinä oli isompi porukka yhdessä ja se oli sellaista vääntämistä. Kerran tipuin muutaman sijan, mutta sain lopussa noustua pari sijaa takaisin. Onnistuimme kisasäädöissä. Aika-ajo oli haasteellista jo automme ajettavuudenkin puolesta, mutta kisassa automme oli kohtuullisen hyvä. Sain renkaat hyvin kestämään maaliin asti ja se oli yksi meidän vahvuuksiamme tänään.

– Huomenna edessä on kauden viimeinen startti. Toivottavasti keli olisi vaihteleva. Jos saisin samantyylisen puhtaan kisan niin kuin tänään niin etenkin kostealla radalla pisteille nousu ei olisi mikään mahdottomuus, Laaksonen summaa.

FIA F3 -kauden päätöslähtö lähetetään Sotshissa liikkeelle sunnuntaiaamuna klo 9:55 Suomen aikaa.

Lähde: Tiedote

LUE MYÖS: Jonne Halttunen avautui rallin MM-sarjan tilasta: ”Se ei ole pitkällä aikavälillä tervettä” (RalliF1.fi)