Toyotan Sebastien Ogier tykitti todellisen huippuajan Turkin MM-rallin seitsemännellä erikoiskokeella lauantaina.

Ogier nousi samalla rallissa toiseksi.

Edellisellä erikoiskokeella rengasrikon kokenut ranskalaismestari jäi vain 0,2 sekuntia Hyundain Thierry Neuvillen ajamasta pohja-ajasta.

Ogierilla oli rengasrikon lisäksi myös muita ongelmia, joskaan ne eivät menoa haitanneet.

– Minulla on ongelma vaihdetta vaihtaessa. Minulla on edelleen se ongelma, Ogier raportoi hydraulisesta viastaWRC All Livenlähetyksessä.

Kärjen osalta tilanne ei kuitenkaan merkittävästi muuttunut. Ogier nousi toiseksi, mutta on jäänyt jo puoli sekuntia rallia johtavasta Thierry Neuvillesta.

Elfyn Evans ja Sebastien Loeb ovat sijoilla kolme ja neljä. He taistelevat Ogierin kanssa kakkossijasta.

Kalle Rovanperä on viidentenä, mutta on ongelmiensa vuoksi jäänyt jo yli minuutin kärjestä. Teemu Suninen ja Esapekka Lappi seuraavat seuraavilla sijoilla.

Lauantaina Turkin MM-rallissa ajetaan vielä yksi erikoiskoe. Ralli päättyy sunnuntaina.

Turkin MM-rallin tilanne 7/12 EK:n jälkeen:
1. Thierry Neuville Hyundai 1.29.28,3
2. Sebastien OgierToyota +30,1
3. Elfyn Evans Toyota +33,3
4. Sebastien Loeb Hyundai +34,1
5. Kalle Rovanperä Toyota +1.07,7
6. Teemu SuninenFord +1.23,0
7. Esapekka Lappi Ford +2.20,4
8. Gus Greensmith Ford +3.00,0

Teksti Ville Hirvonen

LUE MYÖS: IS: Erki Nool paljasti Saga Vannisen dramaattisen viestin – se oli siinä (UrheiluAreena.fi)