Video: Sportivo TV

Entistä NBA-pelaaja Malik Beasleya syytetään vedonlyöntivilpeistä otteluissa. Hän itse kiistää syytteet.

Yhdysvaltain liittovaltion syyttäjien mukaan Beasley sopi vuonna 2024 entisen NBA-pelaajan Ed Davisin kanssa manipuloivansa ottelusuorituksiaan pelatessaan Milwaukee Bucksissa. Tarkoituksena oli mahdollistaa vedonlyöjille voittoja Beasleyn henkilökohtaisiin tilastoihin kohdistuneilla vedoilla.

Syyttäjien mukaan Beasley oli jäänyt velkaa Davisille ja otti vastaan lahjuksia maksaakseen velkansa takaisin. Beasleyn kerrotaan kerryttäneen miljoonien dollarien pelivelat, vaikka hän ansaitsi yhdeksän vuotta kestäneen NBA-uransa aikana kymmeniä miljoonia dollareita.

Syyteasiakirjoissa mainitaan ainakin neljä ottelua, joissa Beasleyn väitetään tarkoituksellisesti vaikuttaneen omiin tilastoihinsa. Yhdessä tapauksessa hänen kerrotaan kehottaneen rikoskumppaneitaan lyömään vetoa siitä, että hän nappaisi alle 3,5 levypalloa Cleveland-ottelussa 6. tammikuuta 2024. Beasley otti kyseisessä pelissä vain yhden levypallon.

Viranomaisten mukaan vedonlyöntirinki asetti vetoja yhteensä satojen tuhansien dollarien edestä. Yhdessä tapauksessa vetojen arvo oli 75 000 dollaria, ja niillä saavutettiin vähintään 121 000 dollarin voitot.

Beasley ja Davis kuuluvat kuuden syytetyn joukkoon. Heitä vastaan on nostettu muun muassa syytteet petossalaliitosta, urheilukilpailujen lahjonnasta, rehellisten palvelujen petoksesta ja rahanpesusalaliitosta.

Oikeus vapautti Beasleyn 100 000 dollarin takuita vastaan odottamaan oikeudenkäyntiä. Häntä on kielletty pelaamasta rahapelejä ja ottamasta yhteyttä todistajiin tai muihin syytettyihin.

Beasley on kiistänyt syytteet.

Beasley on ollut aiemminkin lain kanssa vaikeuksissa, kun hänet on pidätetty muun muassa huumausaineiden hallussapidosta ja uhkaili aseella. Hän pelasi urallaan Denverissä, Minnesotassa, Utahissa, Lakersissa, Milwaukeessa ja Detroitissa.

LUE MYÖS: IS: Erki Nool paljasti Saga Vannisen dramaattisen viestin – se oli siinä (UrheiluAreena.fi)