Formula Ykkösten seitsenkertainen maailmanmestari Michael Schumacher on kehoittanut omaa tiimiään Mercedes GP:tä rauhallisuuteen. Mercedes ei ole pystynyt tällä kaudella haastamaan muista kärkitalleja, eikä myöskään Schumin oma comeback ole ollut paras mahdollinen.

Schumi ei kuitenkaan halua painaa paniikkinappulaa ja niinpä kokenut saksalainen haluaa myös talliltaan työrauhan. Saksalainen uskoo, että uudet päivitykset tuovat Mercedeksen lähemmäksi kärkeä tulevassa Unkarin kilpailussa.

– Saksan kisa oli selvä pettymys meille. Olemme kuitenkin nähneet viime aikoina hyvin erilaisia suorituksia meidän talliltamme. Lähden siis Unkariin positiivisella fiiliksellä, Schumi sanoo Autosportin mukaan.

– On toki selvää, että meidän on saatava automme paremmaksi. Kuten sanoin viime kisan jälkeen, meidän on vain pysyttävä rauhallisina ja tutkittava kaikki data huolellisesti, Schumacher jatkaa.