Mad-Croc Baba Racingin Sami Seliö on ajanut Arabiemiraattien Sharjahissa F1-veneiden MM-pronssia. Valmistajien mestaruussarjassa suomalaisitalialainen tiimi sijoittui toiseksi. Kauden viimeisen GP-osakilpailun voittoon ajoi MM-hopealle sijoittunut Shaun Torrente ennen kolmannen kerran perättäin lajin maailmanmestaruuden voittanutta Ranskan Philippe Chiappea.

Tallin toinen kuski Filip Roms oli päätöskisan seitsemäs ja loppupisteiden kuudes.

Seliö oli MM-finaalin jälkeen helpottunut mies. Epäonnistuneen lähdön jälkeen suomalaiskuljettaja putosi kymmenenneksi, mutta hurjan takaa-ajon jälkeen Seliö nousi kisan kolmanneksi ja MM-mitaleille.

– Kone ei jostain syystä vetänyt startissa mihinkään. Olin keskeyttämässä koko kisan kunnes toisella kierroksella moottori heräsi uudelleen henkiin. MM-mitali tuntuu parin mitalittoman vuoden jälkeen hyvältä – etenkin, kun sen saavutti kovan taistelun jälkeen, Seliö totesi maalissa tallin tiedotteen mukaan.

– Hieno päätös kaudelle, joka alkoi kahdella keskeytyksellä surkeasti. Näytimme loppukaudesta, että pystymme ajamaan voitoista ja paalupaikoista. Myös tiimikaverini Filip Romsin tulokset olivat huippuhyviä. Olimme tiiminä sarjan toiseksi paras ja se on kova juttu, sillä taakse jäivät esimerkiksi molemmat arabirahoitteiset tiimit, jotka operoivat budjeteilla, jollaisista voimme vain haaveilla, Seliö päätti.

https://twitter.com/SamiSelioTeam/status/809777320458354689