Formula E -luokassa eli ”sähköformuloissa” nähdään kuluvalla kaudella suomalaisyritys Secto Automotive Oy:n tukema kuljettaja: 31-vuotias Alexander Sims johtaa kahden osakilpailun jälkeen sarjaa, jossa kilpailee Formula 1 -radoilta tuttuja kuljettajia. Kaudella 2020-2021 Formula E -sarjassa kilpaillaan virallisesta maailmanmestaruudesta.
– On hienoa tehdä yhteistyötä suomalaisen yrityksen kanssa. Vuosien saatossa Suomesta on tullut huippukuljettajia eri sarjoihin. Pidän Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen kaltaisia kuljettajia todella isossa arvossa. Muutenkin olen aina pitänyt Suomesta ja suomalaisista, toteaa Valtteri Bottaksen tallikaverinakin F3:ssa ajanut Sims.
Secton tukemaksi kuljettajaksi Sims valikoitui paitsi nopeutensa, myös arvojensa vuoksi.
– Alexander muun muassa ajoi sähköautolla siviilissä jo vuosia ennen Formula E -sarjaan osallistumista. Hän on myös erittäin kiinnostunut kestävästä kehityksestä, Matias Henkola perustelee.
Sectolle autourheilussa mukanaolo ei sinänsä ole tärkeää, mutta Formula E:ssä tapahtuvan kehitystyön kautta yrityksessä uskotaan normaalin tieliikenteen saavan tulevaisuudessa uusia ja kestävämpiä ratkaisuja.
– Mikrokaavassa autourheilu on varmaan saastuttavaa aina jollain tavalla, mutta jos se lisää ihmisen tietoutta kestävämmistä keinoista liikennöidä, uskon kokonaisvaikutuksen olevan positiivinen, Henkola päättää.
Formula E -sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Chilen Santiagossa 18. tammikuuta.
Lähde: Secto Automotive Oy:n tiedote

































