Tänä vuonna ilman tallipaikkaa rallin MM-sarjassa jäänyt Jari-Matti Latvala haluaa vielä ajaa WRC-luokassa, mutta hän myös aikoo kilpailla toisessa rallisarjassa.
Latvala paljasti Rallit.fi-sivustolle, että hän haluaa ajaa ensi vuonna yhdessä MM-rallissa ja keskittyä lisäksi Historic-rallien EM-sarjaan.
– Sen olen päättänyt, että ensi vuonna ajan yhden MM-rallin ja lisäksi keskityn vaikka historicin EM-sarjaan, Latvala paljasti Rallit.fille.
– En ole lopettamassa rallia, mutta pitää olla realisti tässä tilanteessa ja miettiä, mitä pystyy ajamaan. En jaksa lähteä siihen, että lähden keräämään enemmän rahaa. Siinä on kova työ. Yhden kisan voin ajaa ja jos se tuo jotain, se on aina kotiinpäin. Jos se ei tuo, ei tarvitse polttaa enempää rahaa.
Latvala on aiemminkin ajanut Historic-kisoissa.
– Ensi vuonna voi vaikka keskittyä ralliin nautiskelemalla ja ajamalla historicin EM-sarjassa. Tykkään ajaa vanhoilla autoilla ja niitä onneksi löytyy kotoa, Latvala lisää.
Latvala ajoi tällä kaudella WRC:ssä Ruotsin rallissa. Näillä näkymin hän ei ole pääsemässä MM-poluille enää tällä kaudella.
Rallit.fi:n juttu: https://www.rallit.fi/jari-matti-latvala-paljasti-suunnitelmansa-aikoo-osallistua-toiseen-rallisarjaan/

































