Teemu Sunisen tavoitteena oli tulla F1-kuljettajaksi. Se ei onnistunut, mutta Suninen on noussut sittemmin rallin MM-sarjan yhdeksi kovimmaksi suomaiseksi nykykuljettajaksi.

Sunisen, 26, ympyrä tavallaan sulkeutuu, jos rallin MM-sarjan päätöskisa päästään ajamaan 4.-6. joulukuuta Monzan legendaarisen moottoriradan tuntumassa.

Suninen kertoo DirtFish-sivustolla seuranneensa silmä tarkkana Kimi Räikkösen otteita vuoden 2007 Monzan F1-kisassa. Pari kuukautta myöhemmin nuorukainen pääsi juhlimaan sankarinsa maailmanmestaruutta.

– Minulle se oli aina Kimi. Se oli aina Kimi ja Formula 1. Halusin kilpailla (siellä), Suninen kertoo.

Suninen teki kartingissa hienoa jälkeä, mutta taloudelliset resurssit eivät yksinkertaisesti riittäneet seuraavaan suureen steppiin. F1-sarja jäi hänelle ikuiseksi unelmaksi.

Suninen ajaa nyt vuorostaan työpaikastaan M-Sportin Fordilla. Sunisen plakkarista löytyy yksi aiempi vierailu Monzan kisaan, jolloin siellä ei vielä MM-pisteistä ajettu.

– Odotan innolla Monzaa. Ajoin Monza Rally Shown 2018. Tapahtuma se on ollut yksi parhaista, missä olen ollut mukana ralliautolla.

Kuva: M-Sport

LUE MYÖS: Suomen A-maajoukkuehiihtäjällä lähti lapasesta leirillä – ”Panobussi” (UrheiluAreena.fi)