Rallin MM-sarjan jatko viivästyy.

Perjantaina selvisi, että rallin MM-sarjaan täksi kaudeksi paluuta yrittänyt Keniassa ajettava Safari-ralli on jouduttu perumaan kokonaan.

Klassikko-kisan oli tarkoitus palata MM-sarjaan tänä vuonna, mutta nyt Kenian hallitus, MM-sarjan promoottori sekä autoliitto FIA ovat keskenään sopineet, että Safari palaa kartalle vasta vuonna 2021.

Edellisen kerran klassikkokisa on ajettu osana MM-sarjaa vuonna 2002.

Safari-ralli oli tarkoitus ajaa heinäkuun puolivälissä ennen Suomen MM-rallia. Kenia oli kisan toteutumisen suhteen pitkän aikaa toiveikas, mutta nyt kisa on päätetty perua muun muassa matkustamiseen liittyvien rajoitusten vuoksi.

Rallin MM-sarja on ollut tauolla maaliskuussa ajetusta Meksikon rallista saakka. Safari-ralli on toinen kokonaan peruttu ralli. Aiemmin Portugalin MM-ralli peruttiin kokonaan huhtikuussa.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: IL:lle ikävää vihjailua Elina Lampelan todellisesta luonteesta (UrheiluAreena.fi)