Formula ykkösten vuoden 1978 maailmanmestari Mario Andretti kertoo GPUpdate-verkkosivuston haastattelussa olevansa pahoillaan legendaarisen Williams-tallin viime aikaisesta matalalennosta. Andrettin mukaan Williamsin mahalasku on johtunut monista tekijöistä ja yhtenä selityksenä on huippukuljettajan puuttuminen.
Viime syksynä Williams neuvotteli pitkään Kimi Räikkösen kanssa, mutta Räikkönen päättikin siirtyä Lotus-talliin.
– Mielestäni se (Räikkösen palkkaaminen) olisi tuonut tarvittavan kipinän ja tuonut valtavaa kiinnostusta, jota talli tarvitsisi. Ero olisi ollut suuri nykytilanteeseen, arvioi Andretti.
Andrettin mukaan Rubens Barrichello on taitava ja kokenut kuljettaja, mutta hän ei ole supertähti. Ensi kaudella Barrichellon tilalla ajaa Bruno Senna, mutta Räikkönen olisi ollut jo julkisuusarvoltaan aivan eri suuruusluokan kaveri.

































