Renaultin parjattu F1-kuski Vitali Petrov kertoo, että hän tarvitsee lisää aikaa osoittaakseen todellisen potentiaalin formuloissa. Venäläistulokas on jäänyt tällä kaudella täysin tallitoverinsa Robert Kubican varjoon.
Petroville on vaisujen suoritusten vuoksi pedattu jopa potkuja. Venäläisellä itsellään on kuitenkin yhä itseluottamus kunnossa.
– Tiedän itse, mihin pystyn. Pyydän vain hiukan lisää aikaa. Esimerkiksi GP2:ssa tarvitsin kolme vuotta vauhdin löytämiseen, sillä en ollut ennen ajanut formula-autoja, Petrov kertoo Autosportin mukaan.
– Minun oli opittava työskentelemään tiimien kanssa. GP2 oli tavallaan minun kouluni autourheiluun. Formula 1 on myös koulu minulle, mutta korkeammalla tasolla, Petrov jatkaa.
































