Maailmanmestaruudesta yhä teoriassa taisteleva Volkswagen-kuljettaja Jari-Matti Latvala tykitti kunnon pohjat La Mussaran 20.5 kilometriä pitkällä asfalttipätkällä. Latvala on painanut pohjat jo kaikilla päivän pikataipaleilla. Suomalaisen pahin kilpakumppani Sebastien Ogier jäi pohja-ajasta peräti kahdeksan sekuntia ja Ogier oli pätkän kuudes.
– Yritän tietysti kovaa kyllä. Tämä pätkä oli hyvä mutta renkaat alkoivat olla todella kuumana pätkän loppua kohti koska puskin niin agressiivisesti. En anna periksi. Taistelen niin kauan kuin on mahdollisuus siihen. Jos hän aikoo voittaa mestaruuden niin hänen on taisteltava sen eteen, Latvala jyrisi ralliradiossa.
– Minulle tämä on vain enää kruisailua. Enää 15 kilometriä jäljellä joten eiköhän tästä selvitä, Ogier puolestaan oli ottamatta paineita Latvalan hurjasta loppukiristä huolimatta.
Myös kolmannella sijalla ilman takaa tuleviauhkaajia kruisaileva Mikko Hirvonen oli tyytyväinen taipaleen maalissa joka ajettiin nyt aamupäivän tapaan mutta vastakkaiseen suuntaan.
– Hyvä veto. Ainakin parempi kuin aamuinen, luulisin. Yritän vain seurata edelläajavien jälkiä ja se näyttää ihan toimivan. Nyt voin vain nauttia täällä, Hirvonen sanaili.
La Mussaran pätkällä toinen oli britannialainen Kris Meeke ja kolmas Andreas Mikkelsen. Jäljellä Espanjan rallissa on enää yksi 15 kilometrin pituinen pikataival.
Katalonian ralli, tilanne 16/17 EK:n jälkeen
1. Sebastien OgierVolkswagen3.36.41,9 2. Jari-Matti Latvala Volkswagen+13,9 3. Mikko HirvonenFord+ 1.37,8 4. Mads ÖstbergCitroen+ 2.07,6 5. Dani SordoHyundai+ 2.17,5 6. Andreas MikkelsenVolkswagen+ 3.53,6 7. Thierry NeuvilleHyundai+ 3.55,3 8. Martin ProkopFord+ 8.01,6
































