Espanjan rallin viimeisenä erikoiskokeena ajettiin Riudecanyesin asfalttipätkä toiseen kertaan. Kyseessä oli myös niin sanottu Power Stage, josta sai lisäpisteitä mestaruustaulukkoon. Vaikka Latvala paukutti koko päivän pohja-aikoja ja niin myös viimeiselläkin pätkällä, ei suomalaiskuski saanut aikaisempina päivinä kasvanutta kaulaa Sebastian Ogieriin kurottua enää sunnuntaina umpeen.

Lopputuloksissa eroa jäi 11.3 sekuntia ranskalaiskuskin hyväksi ja näin ollen Ogierista leivottiin nyt kaksinkertainen maailmanmestari.

– Olen niin onnellinen! Tämä on ollut fantastinen viikonloppu. Se oli kuitenkin kovaa taistelua. Painoin todella hurjasti päälle ensimmäisenä päivänä ja sitten oli kaksi kiperää päivää asfaltilla ja jouduin seuraamaan Jari-Matin lentoa tarkkaan. Minun piti olla todella terävänä ja tarkkailla häntä herkeämättä, maailmanmestari suitsutti.

Ranskalainen antoi toki tunnustusta myös tallilleen.

– Auto on ollut aivan fantastinen koko viikonlopun. Iso kiitos siitä Volkswagenille joka antoi minulle nämä uskomattomat eväät voittoon, mies tuuletti maalialueella kaasutellen jo kohti podiumia ja sampanjaa.

Lopputuloksissa suomalainen Ford-kuski Mikko Hirvonen oli kolmas. Citroenin Mads Östberg neljäs ja Dani Sordo Huyndaillaan viides.

Katalonian ralli, lopputulokset

 1. Sebastien OgierVolkswagen3.46.44,6 2. Jari-Matti Latvala Volkswagen+11,33. Mikko HirvonenFord+ 1.42,24. Mads ÖstbergCitroen+ 2.13,3 5. Dani SordoHyundai+ 2.22,2 6. Thierry NeuvilleHyundai+ 4.01,0 7. Andreas MikkelsenVolkswagen+ 4.02,9 8. Martin ProkopFord+ 8.06,8

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)